Pääarvio: Mokoman Sydänjuuret

MOKOMA
Sydänjuuret
Sakara

Aina ei kannata luottaa ensivaikutelmaan. Tämä pätee musiikkiin yhtä lailla kuin ihmisiinkin. Päällehyökkäävä, piikikäs ja vaikea tyyppi saattaa yllättäen osoittautua herkäksi sieluksi, jonka kanssa saa jakaa sekä onnen että tuskan kyyneleet. Häkellyttävien kerrosten alla kytee hiljainen voima, johon voi nojata heikompina hetkinään.

Tällainen on Mokoman seitsemäs täyspitkä. Ensi kuulemalta hämmentävä, sekavakin. Vaativa. Vähän kuin levoton ADHD-potilas, joka anoo huomiota ja jonka herkkä kosketus muuttuu uhmakkaaksi tönäisyksi varoittamatta, alati. Siitä ei heti saa otetta. Se väsyttää. Kunnes pikkuhiljaa käyttäytyminen alkaa saada johdonmukaisia piirteitä.

Mokoma ei ole koskaan viihtynyt karsinoissa tai kulkenut kiltisti metallin kirjoittamattomien sääntöjen viitoittamalla tiellä, mutta tällä kertaa kartta piirretään kokonaan uusiksi.
Joka ikinen kappale on oma polkunsa, ja jokaisella polulla on omat kantonsa ja mutkansa. Toistoja ei ole. Ääripäitä on venytetty; perinteisempi thrash suo yhä musiikillisen pohjan, mutta kuolon ja jopa grindcoren elementit sekoittuvat keskenään sen verran peittelemättömällä vimmalla, että vertaus Meshuggahiin ei enää riitä tekemään Mokoman raivopäisyydelle oikeutta.

Sydänjuuret ei kuitenkaan ole pelkästään raivoa ja kuoloa. Upean levystä tekee tunneskaalan saumattomuus ja sulava siirtyminen kaihosta kauhuun ja taas takaisin. Tästä on kiittäminen paitsi Annalan vokalisointia myös jokaisen instrumentin tiukkaa teknistä osaamista, joka katkoo poluilta oksat pois.

Musiikillisen monisärmäisyyden lisäksi levyn tematiikka sinkoilee moneen suuntaan, mutta punainen lanka on luettavissa rivien välistä. Juuret repivät kohti yhteiskunnan ja ihmisyyden alitajuntaa, jossa tiede, uskonto ja epäluulo kohtaavat. Sielläkin kaivataan kuitenkin sitä yhtä ja kaiken kattavaa: rakkautta.

Marko Annala asettaa suomeksi lauletun metallin riman taas vähän korkeammalle. On tosin mainittava, että Hei hei heinäkuu on niin hirvittävä biisinnimi, että se maksaa kokonaiset puoli kirvestä.

Pikku kauneusvirheestä viis. Sydänjuuret on häiriintyneen postmodernia muinaissuomalaista progea, joka on kastettu veressä ja uitettu Tuonelan virrassa. Uhman alla sykkii lämmin sydän, ja se sykkii lujaa.

Teksti: Riitta Itäkylä Kuva: Joonas Brandt