Metallipiireissä erityisesti Trio Niskalaukauksen versioiman Lintu-kappaleen tekijänä tunnettu Marja Mattlar kirjoitti uuden Kaiho-levynne sanoitukset. Kuinka yhteistyö sujui?
– Se oli huikea kokemus! Kaiho on yksi albumeistamme, joilla sanoituksilla on todella suuri merkitys kokonaisuudessa, multi-instrumentalisti, laulaja ja perustajajäsen Anton Belov vastaa.
– Kun kirjoitin biisejä, minulla ei ollut aikaa luonnostella tekstejä, ja mietin, mistä löytäisin väliaikaiset sanoitukset. Päätin etsiä jotain suomalaisesta runoudesta, ja Mattlar on kirjoittaja, jonka tekstit aiheuttavat aina kylmiä väreitä.
– Valitsin yhden runon ja yhdistin sen biisihahmotelmaan, ja kun tuli aika kirjoittaa levylle oikeat sanoitukset, tätä biisiä ei vain voinut jättää käyttämättä. Juttelin asiasta bändille, ja meistä oli mukava ajatus, että otamme yhteyttä Marjaan ja kysymme lupaa runon käyttämiseen.
– Vaihtelimme aikamme kirjeitä Marjan kanssa, ja kävi ilmi, että hän piti Kaihon biiseistä todella paljon. Hän ei ollut kirjoittanut koskaan sanoituksia muille artisteille, mutta hän päätti kuitenkin yrittää.
Oliko hankalaa laulaa jonkun toisen kirjoittamia sanoituksia?
– Ei lainkaan, koska keksimme konseptin ja minä selitin, mitä olin miettinyt päässäni. Tajusimme, että Marja ymmärtää selkeästi sen fiiliksen, jota tarinalle hain; kasvaminen iloisesta ja ikuisesta lapsuudesta aikuisuuteen, jossa alkaa laskea aikaa.
– Uskon, että tämä oli iso haaste, koska hänen täytyi kirjoittaa oikeanlaiset tekstit, jotka sopisivat kaiken lisäksi kappaleiden melodioihin. Marja teki sen niin hyvin, että nautin levyn jokaisesta sanasta ja äänteestä.
Olet kotoisin Venäjältä, mutta olet asunut myös Suomessa ja nyt Ukrainassa. Mikä näistä maista tuntuu sinusta eniten kodilta?
– Suomi on minun unelmieni koti. On kuitenkin todella hankalaa kutsua mitään paikkaa kodiksi, koska pidän itseäni ”universumin kansalaisena”, vaikka se kuulostaa vähän tyhmältä.
– Jokin paikka voi muodostua ”kodiksi”, jos asuu siellä kauan, mutta kodiksi voi kutsua myös paikkaa, jossa ei ole ollut kauaa, mutta tuntee olevansa oikeassa paikassa. Minulle tämä paikka on Suomi. Asuin vuoden Lahdessa, ja huomasin, että suomalainen mentaliteetti, luonto ja neljä vuodenaikaa ovat jotain, mitä haluan kokea. Muutto Suomeen on edelleen tärkein juttu to do -listallani.
Kauan alkoi sooloprojektinasi mutta kasvoi oikeaksi bändiksi vuonna 2013. Onko tämä vaikuttanut jotenkin tapaasi kirjoittaa musiikkia?
– Aluksi, kyllä. Tunsin jonkinlaista vastuuta jokaisesta jäsenestä, ja aina kun kirjoitin uuden biisin, halusin esitellä melodian jokaiselle heistä ja kysyä heidän mielipiteensä. Vaikeuksia ilmenivät heti, kun joku ei pitänytkään rakastamastani ideasta.
– Parin keskustelun jälkeen päätimme, että muut muusikot tulivat mukaan kypsään ja valmiiksi hahmoteltuun projektiin, jolla on vain yksi johtaja. Jos mukana olisi kuka tahansa toinen päätoiminen säveltäjä, tämä yhtye ei enää olisi Kauan. Olen iloinen, että koko bändi ymmärtää ja tukee visiotani, ja kun tulimme kaikki samaan päätökseen, meillä ei ole ollut enää mitään ongelmia asian kanssa.
Kaiho saattaa olla bändinne uran pehmein ja sulavalinjaisin albumi. Näetkö, että menette jatkuvasti kevyempään suuntaan, vai voidaanko tulevaisuudelta odottaa raskaampaakin materiaalia?
– Siistein juttu itsenäisessä työskentelyssä on, että meillä ei ole mitään sopimuksia lafkan kanssa ja olen saanut tehdä musiikkia täysin vapaasti viimeiset kymmenen vuotta.
– On hankala sanoa, mihin suuntaan jatkamme. Se riippuu miljoonista pienistä tekijöistä, kuten mielentilastani, yleisestä hyvinvoinnista, sijainnista, jossa kirjoitan musiikkia, päivätöistä, ilman lämpötilasta ja kissani tunnetilasta, hah hah!
Julkaistu Infernossa 8/2017.