”Ajattelin metalcoren kuolevan jo vuosia sitten” – Dragonforce-kitaristista nykybändeiltä puuttuu omaperäisyyttä

04.05.2017

Suomeen marraskuussa klubikeikalle saapuvan power metal -yhtye Dragonforcen kitaristi Herman Li harmittelee, että uudet metallibändit yrittävät kuulostaa liikaa toisiltaan tai tiettyyn muottiin valetuilta. Serbialaisen Nocturne Magazinen haastattelema Li sanoo erityisesti metalcore-yhtyeiltä puuttuvan omperäisyyttä ja kunnianhimoa.

– Olen kyllästynyt bändeihin, jotka eivät yritä kuulostaa omalta itseltään. Ajattelin metalcoren kuolevan jo vuosia sitten, mutta ihmiset soittavat yhä vuonna 2017 sitä samaa vitun juttua. Ymmärrän, että se on omalla tavalla coolia ja oma skenensä, jossa porukka vain pitää hauskaa. Mutta musiikillisesti bändit eivät edes yritä haastaa itseään, kenties koska eivät ole vielä kasvaneet siihen pisteeseen, Li pohtii.

– Esimerkiksi Bring Me The Horizon on bändi, jonka musiikista en ole koskaan pitänyt, mutta heistä sentään huomaa, että he yrittävät kasvaa seuraavalle tasolle ja haastavat itseään. Mutta toiset bändit tekevät vuodesta toiseen sitä yhtä ja samaa. Eivätkä he yritä kuulostaa itseltään vaan toistensa kopioilta.

Dragonforce julkaisee 19. toukokuuta uuden Reaching Into Infinity -albumin. Levy on kolmas studioalbumi, jolla on mukana uusi laulaja Marc Hudson.

Lisää luettavaa