Alati kokeilua, alati kehitystä – lue Lurk-haastis!

23.01.2014

Toisen albuminsa Kalderan helmikuun alussa julkaiseva tamperelainen Lurk on tarponut niin Amerikan Syvän Etelän vetisissä hetteiköissä kuin patikoinut Norjan vuonoja ympäröivillä vuorilla, suomalaisessa murheenalhossa kahlaamista unohtamatta. Näillä matkoilla kohdattujen luonnonvoimien taltioinnista syntyy yhtyeen sludgesta, deathistä ja doom metalista ammentava musiikki.

Wikipedian määritelmän mukaan Kaldera on ”tulivuoren romahtamisesta syntynyt tuliperäinen muodostuma”. Miksi tammikuussa 2012 ilmestynyttä debyyttiänne ei nimetty ollenkaan ja millä lailla Kaldera liittyy tähän kokonaisuuteen mainitun määritelmän valossa?

– Debyytti oli kokeilu. Voima, joka karttoi nimeämistään. Kaldera löysi tiensä levyn otsikoksi päätöskappaleensa mukaan, ja albumin identiteetti kansigrafiikoineen rakentui kuin sattumalta tuon teeman ympärille. Sanoitukset kulkevat pitkiä matkoja, ja yhteyksiä debyytin ja Kalderan biisien väliltä löytyy. Näin tulee olemaan tulevaisuudessakin. Tarinankerronta on minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeää, ja on välttämätöntä luoda sävellykselle arvoisensa sanoitus, sekä toisin päin. Kumpi nyt sattuukaan syntymään ensin, Lurkin laulaja Kimmo avaa keskustelun.

– Albumin nimibiisi ei kerro niinkään itse romahduksesta, vaan sen molemmin puolin ajoittuvista tapahtumaketjuista. Mistä on tultu ja mihin mennään. Arvaamattomuudesta. Kaldera on samalla erittäin henkilökohtainen ja toisaalta erittäin yleismaailmallinen kommentti ihmisyyden ulkopuolisiin vaikuttimiin. Ovat ne sitten vaaroja tai mahdollisuuksia, niitä on mahdoton ohittaa, ja jokainen kokekoon ne tavallaan. Tasoja tarinasta kuitenkin löytyy, kuten Lurkista kokonaisuutenakin.

Kaldera tuntuu debyyttiä hieman helpommin lähestyttävältä ja sisäistettävältä. Kuulohavaintoni saa rumpuja paukuttavan Kallen sekä kitaristi Artun liittymään keskusteluun ja pohtimaan asiaa.

Kalle: – Ehkäpä tätä toista levyä tehdessä keskittyminen kohdistui enemmän kappaleiden sisältöön kuin itse soittosuoritukseen. Sovituksissa on enemmän harkittuja asioita ja tapahtumia. Itselläni rumpujen soittaminen on astunut elämään kunnolla vasta tämän yhtyeen mukana, ja ensimmäisellä levyllä studiossa oli vielä käsinkosketeltavaa jännitystä pystymisen ja osaamisen kanssa. Lopputulos debyytillä on sopivan alkukantainen ja sitä samaa huojuntaa haluan toteuttaa jatkossakin, mutta ikävä kyllä sitä väkisinkin alkaa soittamaan paremmassa taimissa soittotuntien kertyessä. Ei nyt liikaa kuitenkaan.

Arttu: – Debyyttiin verrattuna sovitukset ovat monipuolisempia ja syntikankäyttö korvattu akustisilla soittimilla. Uuden bassotaiteilijan Eetun mukaan tuleminen toi levyn tekoon paljon potentiaalia pyrkiä musikaalisesti pidemmälle. Muutenhan molemmat levyt on äänitetty studiolivetyyliin eli rummut, basso ja kitara samanaikaisesti. Laulut, kitaratuplaukset ja muut ekstrat on tehty päällekkäisäänityksinä. Yhteensoittaminen on myös parantunut keikkailun myötä.

Kimmo: – Debyytti oli kokeilu, ikään kuin luonnonvoimien purkittamista. Haimme työkaluja ja koetimme kaavoja siihen, mitä kaikkea bändillä voisi tehdä ja minkälaiselta Lurk mahdollisesti kuulostaisi. Toinen albumi on taas selkeä bändilevy, jossa on otettu kaikkien jäsenten vahvuudet ja käännetty ne toisiaan vastaan. Hulluutta, jonka synnyttämä kaaos kiehtoo enemmän kuin työntää luotaan.

Määrittelyn sietämätön vaikeus

Yhtye tuntuu vierastavan vertailuja muihin tai jopa musiikkinsa määrittelyä. Johtuuko tämä siitä, että koette tämän jollain lailla rajoittavaksi tai jopa musiikkianne aliarvioivaksi?

Kalle: – Olemme pitäytyneet itse vertaamasta musiikkiamme suoraan mihinkään artisteihin lähinnä siksi, ettei mikään yksittäinen nimi oikeastaan vastaa omaa mielikuvaa tästä sekametelisopasta. Muut ovat tietysti aivan vapaita vertaamaan meitä kehen huvittaa.

Kimmo: – Jokaisella meillä on omat taustamme ja musiikilliset viitekehyksemme. Ne eroavat ja risteävät jäsenten välillä satunnaisesti sen kummemmin Lurkin musiikillista sisältöä määrittämättä. Vaikutteet varmasti silti kuuluvat, ja niin pitääkin. Hyvälle löytyy jatkoa, pitkät linjat pitävät puoliaan. Mielestäni vertailu muihin ei kuitenkaan yksinkertaisesti tee oikeutta luomuksellemme.

Yhtyetovereistaan poiketen Arttua eivät vertailut haittaa.

– Itse en vierasta vertailuja, koska se lienee ilmeisin tapa luoda mielikuvia musiikista ymmärrettävästi. Kyllä Crowbar tuo itselleni enemmän ajatuksia kuin pelkkä liuta epämääräisiä adjektiiveja.

Millä lailla sitten itse musiikkianne kuvailisitte?

Kimmo: – Lurk on niin sävellyksiltään kuin sanoituksiltaankin painokasta musiikkia. Raskaus, lennokkuus, hitaus ja nopeus eivät ole itseisarvoja, vaan ne syntyvät ja kuolevat kulloisenkin tahdin tarpeen mukaan. Yritämme luoda jotain uutta mutta lopputuloksen on oltava luontevaa. Eivätkä eri musiikinlajien kliseet ole syyttä suotta asemaansa päässeet tai joutuneet, niistäkin voi löytää inspiraation.

Kalle: – Luonteva linkki Norjan vuonojen ja Louisianan suistojen välille. Ja jos vanhemmat ovat noista paikoista, lapsi on kasvanut Tshernobylin myrkyllisessä ilmastossa ja imenyt itseensä aimo annoksen radioaktiivista elämäniloa.

Bändi tuntuu löytäneen oman tyylinsä tulevalla kakkosalbumillaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Lurk haluaisi jäädä paikalleen musiikkinsa kanssa, vaan siltä löytyy yhä jatkossakin intoa poistua tarpeen tullen löydetyltä mukavuusalueeltaan. Kehitys kehittyy ja niin myös Lurk.

Kimmo: – Kehityksen suhteen mikään ei ole niin kiveenhakattua kuin epävarmuus. Me emme vain osaa kulkea kaikki samaa polkua kerrallaan, aina saa olla toisten perään katsomassa. Tai omiin jalkoihinsa. Lurk tulee siis muuttumaan, mutta välineet ja niiden käyttäjät säilyvät.

Kalle: – Ensimmäisellä levyllä kokeilimme vähän kepillä jäätä, toisella yhtye oli jo selkeästi kunnianhimoisempi, ja näkisin, että tämä on jatkuva trendi. Olemme itse itsemme pahimmat kriitikot, ja jotenkin sitä on keksittävä uutta haastetta itselleen.

Arttu: – Työstämme parhaillaan uutta materiaalia, ja vaikuttaisi, että samoilla syvyyksillä mennään ja suunta on sama. Tulevaisuudessa kuulemme ehkä enemmän akustisia instrumentteja sovituksissa, toki pahamaineisen ”Lurk-filtterin” läpi ajettuna. Kalderassa on kuultavissa kehitystä monilla osa-alueilla, mikä tuskin taantuu tulevaisuudessakaan, mutta pyrkimys Lurkin luomaan tunnelmaan tulee varmasti pysymään.

Kaikessa soi blues

Yhtye itse korostaa Kalderalla etenkin bluesin vaikutusta, vaikka vaikutteet eivät ole kovinkaan helposti kuultavissa. Mikä bluesista tekee niin vaikuttavaa, että siitä voi saada innoitusta myös tummaan lanaukseen, ja keitä ovat ne herrat, joiden tuotantoon teidän mielestä olisi syytä tutustua?

Arttu: – Bluesissa viehättää sen suoruus ja konstailemattomuus. Äänitteet, joista pidän ovat usein livetaltiointeja, joko keikalta tai studiosta, ja niissä on kuultavissa homman ydin. Kovat tekijät ja biisit tulevat esiin ja se tekee siitä merkittävää. Suosituksia saavat niin Howling Wolf, Muddy Waters ja vaikkapa Johnny Winter.

Kalle: – Bluesin vaikutusta on vaikea liioitella, vaikka se tuleekin mutkien kautta. Itselleen erittäin kovia hommia ovat olleet nimenomaan ensimmäisen sukupolven valkoiset varkaat, jotka napsivat vanhojen bluesmiesten riffit ja laittoivat levynkansiin ”trad.”. Zeppelin, Cream, Sabbath ja vähän myöhemmistä vaikkapa Pentagram. Ehkä se deltamiehen alkuperäinen ahdinko tuntuu sitten vain kovin kaukaiselta näin synkässä Pohjolassa, tiedä häntä. Kahdentoista tahdin blues oli kuitenkin se tapa, jonka kautta itse on oppinut improvisaation musiikissa.

Lurk2

Kuinka paljon Lurkin materiaalista on sävelletty improvisaatiopohjalta, omaan vaistoon luottaen, ja onko teorialla tässä prosessissa mitään sijaa?

Kalle: – Säveltäminen on melkoisen vaistonvaraista touhua, ei ole excel-kaavioita tai fläppitauluja käytössä. Sovituksia työstäessä joskus tulee kevyitä konflikteja, ja siinä tilanteessa parhaiten perusteltu ratkaisu yleensä voittaa. Silloin voi yrittää pohjata perustelunsa johonkin teoriaan, mutta bluffikin toimii

– Kalderalla vieraili muutama ulkopuolinen soittaja, ja heidän kanssaan työskentelyään helpotti edes jonkinlainen perustietämys teoriasta. Keskenään me voimme käyttää enemmän kuvailevia termejä, varsinkin kun tätä on jo tovi tehty yhdessä. Kun taas joku ennestään tuntematon ihminen tulee tunniksi vetämään viulua levylle, on parempi kuvailla joillakin hänelle tutuilla termeillä tarvittua ääntä eikä lähteä yrittämään jotain ”veä sillee burzumisti, tyhmä” -tyylistä selitystä.

Arttu: – Säveltely on omalta osaltani puhtaasti vaistonvaraista ja tunnelähtöistä kaaosta. Useimmiten työkalu on akustinen tai sähkökitara, joskus alkuideat saattaa syntyä myös ihan sovituksellisesta pohdinnasta ja esimerkiksi jonkin soittimen soundista. Jälkeenpäin sovitusvaiheessa on mukana jonkinasteista ”teoriaa”.

Oppia ikä kaikki

Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskellut Kalle teki opinnäytetyönsä Kalderan tuotannosta ja markkinoinnista. Mikä oli työn tärkein opetus juuri yhtyeen kannalta?

– Painiskelin opinnäytetyön aiheen parissa pitkään, kunnes tämä ajatus tuli ja levyn teko oli onneksi ajoitukseltaan sekä aiheeltaan sopiva. Tavallaan se kyllä lisäsi levyn tekemisen taakkaa tarkan dokumentoinnin takia, mutta toisaalta se pakotti miettimään jokaista päätöstä ja keksimään perusteluja niille. Toista kertaa en kyllä halua levyä näin tehdä, mutta tuskin tarvitseekaan. Kuvittelisin, että vuosien päästä se voi olla hyväkin dokumentti, mutta nyt sitä ei oikein jaksa katsella.

Reilut viisi vuotta kasassa ollut ja vahvasti undergroundissa pysytellyt yhtye on oppinut paljon myös kantapään kautta ihmetellessään musiikkibisneksen murrosta. Lurkille tämä ympärillä tapahtuva muutos tuntuu olevan pelkästään positiivinen asia.

Kimmo: – Aivan kuin pienet, laadukkaisiin julkaisuihin panostavat toimijat olisivat lisääntyneet. Ainakin me olemme saaneet omistautunutta tukea osaksemme. Levy on tärkeä niin digitaalisena latauksena kuin vinyylinäkin, kunhan kullekin taholle vain löytyy vaihtoehtonsa kuunnella haluamaansa musiikkia.

Kalle: – Onhan tämä mielenkiintoista aikaa. Hommat ovat sirpaloituneet pieniksi tekijöiksi pitkin maailmaa, mutta nämä pienet solut taas voivat paljon helpommin toimia keskenään. Meidän ensimmäisen levymme julkaisi israelilainen Totalrust, tietty sitten vinyylinä kotoinen Svart, ja nyt ilmestyvä toinen täyspitkä tulee sitten tshekkiläisen Doomentian kautta. Promootion hoitava yhtiö taitaa olla Hollannissa. Vaikea kuvitella, että tällainen yhteistyö olisi saatu toimimaan jos olisimme aloittaneet vaikka 1990, tämä on kuitenkin pohjimmiltaan pienimuotoista ja kotikutoista musiikintekemistä kaukana valtavirrasta. Jotenkin huvittavaa tässä kehityksessä on se, että melkeinpä järkevimmältä tuntuva formaatti tällaisen musiikin julkaisuun on vinyyli. Sehän tietysti passaa.

Yhteistyökumppaneistaan huolimatta yhtye on aina pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon itse jo ihan käytännön syistä. Mikä tällaisessa toiminnassa on helpointa ja mikä haastavinta, mikä palkitsevinta ja mikä ikävintä?

Kimmo: – Tähän mennessä olemme pitäneet tuotannon täysin omissa käsissämme, sillä tunnemme keinot ja päämäärät, mutta osaamme myös haastaa toisemme ja vahvasti haastammekin. Kirosanoitta ei studiosta saa selvitä. Lisäksi jokainen meistä tykkää painia erilaisten soundien parissa ja kokeilla mitä mieleen juolahtaa. Joskus paras laulusoundi syntyy vain lattialla maaten ja naama punaisena vanhaan Ericksonin lankaluuriin huutaen.

– Kun ohjat on omissa käsissämme, voimme myös tehdä asioita kaikessa rauhassa, vaikka eipä uusimman levyn nauhoittamiseenkaan kaikkine kilkkeineen viikkoa pidempään mennyt. Onneksi vieroksumme kaikki turhanpäiväistä viilaamista, sillä bändin pitää kuulostaa levyllä suurin piirtein samalta kuin se on lavallakin. Olisi tietysti hyvin mielenkiintoista työskennellä jonkun ulkopuolisen, lisää hulluutta tuovan tahon kanssa. Ehdotuksia otetaan vastaan ja uskalikkoja koetellaan, Kimmo naurahtaa

– Sen sijaan levyjen painaminen, promootio ja jakelu on yksinkertaisesti helpompi luovuttaa jo valmiit verkostot omaaville tahoille, mikäli haluaa saada musiikkiaan maailmalle. Seuraavana isona askeleena on varmaankin keikkamyyjän saattaminen mukaan toimintaan, sillä ennen kaikkea livenä Lurk elää, kasvaa ja kehittyy.

Kalle: – Olen ottanut haltuun pitkälti suurimman vastuun äänityksestä sekä miksauksesta, ja se on itselleni sitten kaikkea tuota: helppoa, haastavaa, palkitsevaa ja ikävää, jokaista vuorollaan. Kokemus tuo helppoutta, uusien ideoiden kokeilu haastetta ja joskus nämä kokeilut sitten onnistuvatkin! Ajoittain se on sitten ikävää ja turhauttavaa, nimenomaan siksi, että omaan musiikkiin on vaikea suhtautua vain audiona, kappaleina ja palasina, jotka täytyisi saada mahtumaan samaan palapeliin

– Sitä rupeaa helposti arvostelemaan etenkin omaa soittoaan, mutta siihenkin vain oppii suhtautumaan, koska dogmaattiseen tyyliimme eivät korjailut sovi. Triona äänitetyt pohjat on soitettava tarpeeksi hyvin, että niiden kanssa viitsii elää. Olisihan se helppoa vetää rummut gridiin ja sitten ne olisi “täydellisiä”, mutta ketä sekin hyödyttäisi. Itse asiassa vihaan liian skarppeja rumpuraitoja. Nilelle ne sopii, muille ei.

Lurk on keikalla Horse Latitudesin kanssa Tampereella Hervannan Varjobaarissa 24.1..

Kuuntele Ritual ja Rest Unitarities:

Lisää luettavaa