Alexi Laiho: ”Täydellinen hiljaisuus saa minut sekoamaan”

01.02.2017

Children of Bodom -liideri Alexi Laiho vieraili hiljattain Banger TV:n haastateltavana. Laiholta muun muassa udeltiin I Worship Chaos -albumin nimen taustoista ja siitä, mitä se Laiholle merkitsee.

– Aluksi se oli vain nimiehdotus biisille. Sitten aloin pohtia asiaa tarkemmin ja huomasin, miten osuva se oli. Olen levoton luonne ja täydellinen hiljaisuus saa minut sekoamaan, jotain täytyy aina olla meneillään. Se on oikeastaan aika pelottavaa, Laiho kertoo.

– Se onkin nimen hauskin puoli. Okei, kaaoksen palvominen kuulostaa vahvalta, mutta se voi myös tarkoittaa sitä, että minun täytyy laittaa joku vitun Seinfeld pyörimään nukkumaan mennessä. Koska totaalinen vitun hiljaisuus pelottaa. Eli tavallaan ympärilläni oleva kaaos rauhoittaa minua. Kerroin muille bändin jätkille tästä ehdotuksesta ja he totesivat, että sehän voisi olla jopa levyn nimi. Olin samaa mieltä. Onhan se iskevä, Laiho toteaa.

Children of Bodom iskee puolestaan seuraavan kerran lavalle Suomessa huhtikuun alussa, jolloin yhtye juhlii debyyttialbuminsa 20 juhlavuotta. Juhlakiertue alkaa maaliskuun alussa Saksasta ja kiertää pitkin poikin Eurooppaa päättyen Helsingin The Circukseen. Laiholle ja Bodomille keikkailu on kitaristin sanoin elinehto.

– Kun aloitimme, olimme vielä ihan kakaroita, seitsemäntoista- ja kahdeksantoistavuotiaita. En oikeastaan tiedä mitään muuta tapaa elää. Jos yhtäkkiä joutuisin lopettamaan keikkailun, olisin täysin hukassa. Enkä usko meidän hidastavan tahtia tulevaisuudessakaan. Tulemme rundaamaan niin kauan kuin bändi vain on olemassa.

Lisää luettavaa