Alissa White-Gluz on valmis tuomaan lisää puhtaita lauluja Arch Enemyyn

25.12.2015

Melodisen death metalin meganimiin kuuluvan Arch Enemyn laulajatar Alissa White-Gluz antoi hiljattain Eyescream All Accessille haastattelun, jossa kertoi olevansa avoin laajentamaan ääniskaalaansa Arch Enemyssä karjunnasta puhtaan laulun puolelle.

– Lauloin itse asiassa pari viimeisimmän levyn (War Eternal, 2014) demobiisiä puhtaasti, koska ajattelin, että ne kuulostivat siten hyviltä. Sharlee (D’Angelo, basso) sanoi, että ”vau, tämä kuulostaa todella hyvältä” ja myös Michael (Amott, kitara) piti lauluista todella paljon, mutta oli sitä mieltä, että meidän täytyi ajatella musiikkimme kokonaiskuvaa. Levylle päätyi lopulta kolme tai neljä biisiä, joissa on mukana kliinimpää lauluja, mutta niitä ei todellakaan huomaa helposti.

– Esimerkiksi Avalanchen kertosäe on laulettu ”ihan oikeasti”, mutta lauloin sen todella rosoisella äänellä. Ja jos tulevaisuudessa jotkut kappaleet kuulostavat hyviltä puhtaasti laulettuina, olen varma, että olemme valmiita vetämään ne niin, mutta mikäli näin ei tule tapahtumaan, voin jatkaa puhtaasti laulamista Kamelotissa – ja teenhän myös koko ajan paljon vierailuja muiden bändien levyillä.

Lisää luettavaa