Alkuperäiset Entombed-miehet toivovat kirjoittavansa vielä uutta musiikkia

12.06.2016

Alkuperäiset Entombed-miehet Alex Hellid (kitara), Ulf ”Uffe” Cederlund (kitara) ja Nicke Andersson (rummut) palaavat yhdessä lavalle 27. lokakuuta järjestettävällä Close-Up-lehden Tukholma-Turku-Tukholma-risteilyllä. 12. marraskuuta bändi puolestaan soittaa Clandestine-levynsä (1991) läpi Malmön sinfoniaorkesterinsa kanssa.

Decibel-lehti haastatteli Ulf Cederlundia, ja kysyi mieheltä, josko Entombedia kiinnostaisi kirjoittaa vielä uutta musiikkia.

– Toivottavasti näin tapahtuu. Olemme nauhoitelleet uusiksi vanhoja biisejämme – siis ihan vain kokeillaksemme, miltä ne kuulostavat tänään, ja me todella pidämme niistä. Aika kulkee koko ajan nopeammin, ja olisi todella hienoa olla vielä mukana Entombedin levyllä. Ensiksi meidän täytyy kuitenkin keskittyä näihin keikkoihin, ja olisin kieltämättä tyytyväinen, vaikka se olisi ainoa asia, mitä tulemme tämän bändin nimissä tekemään. Olen kuitenkin valmis enempäänkin, Cederlund vastaa.

Kyseessä on siis niin sanottu alkuperäinen Entombed ilman Entombed A.D.-bändinsä perustanutta laulajaa L.G. Petrovia. Kuviot ovat edelleen sekavahkoja, mutta toivottavasti homma selkiytyy uuden musiikin myötä.

Lisää luettavaa