Amoralin seiskalevy tehtiin ”Yngwie Malmsteen -periaatteella”, julkaisupäivä tiedossa

26.11.2015

Uutisoimme aiemmin tänään Omnium Gatherumin seitsemännen albumin julkaisutiedot, ja nyt saman kohtelun saa toisen kuusikon, helsinkiläisen Amoralin seiska.

Kiekon nimi on In Sequence, ja se julkaistaan 29. tammikuuta Japanissa ja 5. helmikuuta muualla maapallolla.

Kitaristi Ben Varon kertoo levyn syntyneen ruotsalaisen kitarasankari opit mielessä.

– Levyä lähdettiin tekemään Yngwie Malmsteen -periaatteella: enemmän on enemmän! Kun alkuperäinen laulajamme Niko Kalliojärvi oli saatu takaisin remmiin ja bändi paisunut kuusipäiseksi hirviöksi, jossa laulajia on kaksi ja kitaristeja kolme, oli aika aloittaa levyn kirjoitusvaihe, joka olikin yksi tähänastisista palkitsevimpia, Varon selostaa ja kertoo lopputuloksen olevan perusperiaatteiltaan luonnollista jatkoa edelliselle Fallen Leaves & Dead Sparrows -levylle. Joskin…

– Enemmän kitarajuttuja, enemmän koskettimia, enemmän puhtaan ja örinälaulun vuoropuhelua. Ja kun kerta lähti lapasesta, niin turhaa sitä jarruttelemaan: mukaan pyydettiin liuta vierailijoita tuomaan lisäväriä kappaleisiin, muun muassa perkussioiden, naisvokaalien, analogisynien ja oud-luutun muodossa.

Mainitut vierailijat ovatkin varsin mielenkiintoisia. Joukoista löytyy niin perkussionisti Teho Majamäkeä kuin korkeita naislauluja tarjoillutta Indica-yhtyeen Jonsuakin.

Levyn ensisingle Rude Awakening julkaistaan perjantaina 4.12. Kotimaankeikkoja Amoralilla on tällä hetkellä plakkarissa seuraavasti:

13.02. Jyväskylä, Lutakko
04.03. Kuhmo, Hotelli Kainuu
05.03. Oulu, Rummer’s Club
11.03. Seinäjoki, Bar15
18.03. Kuopio, Henry’s Pub
19.03. Järvenpää, Blackpool
23.04. Hämeenlinna, Aulanko
29.04. Helsinki, Virgin Oil
06.05. Turku, Logomo

Lisää luettavaa