Arch Enemyn nykyisistä ja entisistä jäsenistä koostuva Black Earth julkaisi uuden musiikkivideon

Burn On the Flame löytyy tuoreelta kokoelmalevyltä.

10.05.2019

Arch Enemyn nykyisten ja entisten jäsenten muodostama Black Earth julkaisi hiljattain Japanin-markkinoille kokoelmalevyn Path of the Immortal, joka sisältää Arch Enemyn varhaistuotantoa uudelleenmasteroituna sekä kaksi uutta rallia. Näistä toinen, Burn On the Flame on nyt saanut kylkeensä musiikkivideon, jonka voit katsoa tuosta yläpuolelta.

Black Earth kiersi vuonna 2016 Japanissa esittämässä Arch Enemyn kolmen ensimmäisen levyn kappaleita ja palaa nousevan auringon maahan jälleen tässä kuussa juhlistamaan Burning Bridges -levyä, jonka julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan 20 vuotta. Kyseessä oli viimeinen Arch Enemy -levy, jolla lauloi Johan Liiva, joka on nyt mukana Black Earthin kokoonpanossa.

”Vastaanotto vuoden 2016 kiertueella oli uskomaton. Paljon loppuunmyytyjä keikkoja ja paljon vastakaikua ja rakkautta japanilaisyleisöltä. Se oli uskomatonta aikaa ja yksi urani huippuhetkistä. Niinpä päätimme tulla takaisin näin kolme vuotta myöhemmin ja vierailemme useammassa kaupungissa kuin viimeksi”, kitaristi-lauluntekijä Michael Amott kommentoi.

Michael Amottin ja Johan Liivan lisäksi Black Earthissa vaikuttavat Christopher Amott (kitara), Daniel Erlandsson (rummut) sekä Sharlee D’Angelo (basso).

Lisää luettavaa