Auðn kulkee muinaisia polkuja Islannin halki – uusi levy ennakkosoitossa

Farvegir Fyrndar on islantilaisyhtyeen toinen pitkäsoitto.

09.11.2017

Vuonna 2010 perustettu islantilainen black metal -yhtye Auðn julkaisee perjantaina 10. marraskuuta toisen pitkäsoittonsa Farvegir Fyrndar (vapaasti käännettynä muinaiset polut tai uomat). Infernon lukijoilla on kuitenkin mahdollisuus tutustua tähän levyyn kokonaisuudessaan jo nyt.

”Tähän pisteeseen pääseminen on ollut meille todella pitkä matka. Olemme pistäneet kaiken likoon saadaksemme toisesta levystämme mahdollisimman voimakkaan ja valtavan. Kappaleet ovat monimutkaisempia ja tunteet ajavat niitä eteenpäin. Kappaleissa kuvataan tunteita, jotka pyörivät depression, menetyksen ja tuntemattoman ympärillä – asioita, joita kotimaamme Islannin väkevät maisemat ilmentävät”, yhtye kuvailee.

Lisää luettavaa