Avantasia tipautti singlen ensi kuussa ilmestyvältä albumilta – kappaleen laulajana Candice Night

Serenadi kuulle heijastelee vaikutteita Mike Oldfieldiltä.

26.01.2019

Tobias Sammetin metallioopperaprojekti Avantasia julkaisee Moonglow-albuminsa 15. helmikuuta.

Näytteenä eeppiseltä levyltä annetaan sopivasti singlemittaan istuva Moonglow, jonka laulajana kuullaan Blackmore’s Nightista tuttua Candice Nightia.

– Löysimme levyltä kappaleen, joka alittaa neljän minuutin rajan ja sopii hyvin singleksi, Sammet aloittaa.

– Vaikka kappale on aika lyhyt, se edustaa Avantasian maailmaa hyvin. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että kunnioitukseni Mike Oldfieldiä kohtaa kuuluu läpi tästä kappaleesta, mikä ei ollut tarkoituksellista, mutta näitä asioita ei voi oikein kontrolloida. Tämä on kuitenkin kaikkiaan hyvin tyypillinen Avantasia-kappale.

– Lumoava Candice Night teki mahtavaa työtä laulujen kanssa, ja kaikella vaatimattomuudella, mielestäni tein minäkin, haha. Moonglow on julistus rakkaudelle kuuta ja yötä kohtaan; se kertoo astumisesta toiseen maailmaan ja sen mukana koettavista pyhistä kokemuksista.

Lisää luettavaa