Mikä on bändi? Onko se muuta kuin joukko muusikoita, jotka soittavat yhdessä? Jos jäsenet vaihtuvat, voiko se enää käyttää vanhaa nimeään, vai olisiko silloin kyseessä brändi eikä bändi? Entä mitä pitäisi ajatella tilanteesta, jossa miehistö pysyy entisellään, mutta musiikki muuttuu aivan toisenlaiseksi kuin se oli ennen – onko kyseessä edelleen sama orkesteri?
Ehkäpä jäsenten merkitystä yhtyeelle liioitellaan. Bändihän saattaa olla jonkinlainen ei-materiaalinen entiteetti, joka elää omaa itseoikeutettua elämäänsä riippumatta siitä, keitä siinä soittaa ja vastaako sen uusin tuotanto vanhimpien kuulijoiden odotuksia. Tai sitten ei.
Tällaisia kysymyksiä tulee miettineeksi murheellisena silloin, kun pienen pubin nurkassa soittaa takavuosien arvostettu menestysyhtye, jolla ei ole muuta yhteyttä omaan kulta-aikaansa kuin nimi, yksi alkuperäisjäsen sekä biisit, joille se ei enää osaa tehdä oikeutta.
Iloisempana näitä juttuja pohtii silloin, kun pitkän linjan bändi on muuttunut kokoonpanoltaan ja musiikiltaan, mutta ei ole ryhtynyt itsensä irvikuvaksi vaan syntynyt uudelleen.
Norjalainen In the Woods… on sellainen yhtye. Nykyisellä In the Woodsilla ei ole juurikaan tekemistä 1990-luvun In the Woodsin kanssa, mutta se ei ole myöskään häpäissyt nimeään. Sitä katsellessa on syytä nähdä metsä puilta.
Hyvää ja pahaa verta
Kitaristi Kåre Andre Sletteberg vastaa puhelimeen Kristiansandissa, jonka seudulla yhtyeen muutkin jäsenet majailevat. Hän saa puhua vuonna 1991 perustetun bändinsä puolesta, vaikka on soittanut siinä vasta seitsemän vuotta.
In the Woodsin musiikkia on kuvattu usein sanalla avantgarde, mikä tuntuu melko liioittelevalta. Avantgarde tarkoittaa taiteessa kokeilevuutta ja vakiintuneiden suuntausten ja sääntöjen vääntelyä luovuuden nimissä. In the Woodsin tuotannossa Omnion kaltaiset levyt ovat ehkä avanneet uusia näkymiä siihen, mitä metallibändi voi tehdä, mutta uusi Diversum ei esitä mitään uudella tavalla rajoja rikkovaa.
– Avantgarde on tälle bändille vanha leima, Sletteberg sanoo. – Emme voi väittää tekevämme tässä jotakin täysin uutta. Eikä In the Woods kuulu alagenreen nimeltä avantgardemetalli. Diversum on kuitenkin tehty kaikin puolin tavalla, joka vastaa avantgarde-sanan alkuperäistä merkitystä. Eli me yritämme ajatella musiikkia aina uudella tavalla.
Rumpali Anders Kobro on In the Woodsin jäsenistä ainoa, joka on ollut bändissä alusta saakka – olkoonkin, että 2000-luvulla yhtye lepäsi telakalla melkein puolitoista vuosikymmentä. Kåre André Sletteberg on ollut bändissä toiseksi pisimpään.
Sletteberg kertoo, että vaikka miehistönvaihdoksia on ollut paljon, ne kaikki ovat olleet sopuisia – James Fogartyn lähtöä lukuun ottamatta.
– Siihen liittyi vähän pahaa verta, Sletteberg toteaa. – James ei halunnut tehdä biisejä bändimme tiettyjen jäsenten kanssa. Siispä hän ilmoitti Andersille, että joko nuo lähtevät tai hän lähtee. Anders päätti etsiä uuden laulajan. Bernt Fjellestad liittyi bändiin viime vuonna.
Miksi jäsenet sitten ovat vaihtuneet niin tiuhaan?
– Yleensä kokoonpano on muuttunut siksi, että joku on halunnut alkaa tehdä jotakin muuta, kokeilla uusia juttuja ja soittaa toisenlaista musiikkia. Näin kävi esimerkiksi In the Woodsia aikoinaan perustamassa olleiden Botterin kaksosten kohdalla. Vuonna 2016 he vain päättivät jatkaa toiseen suuntaan kuin me muut. Sellaista se vain on. Etenkin silloin, kun elämässä tapahtuu kaikenlaista muutakin.
Kokoonpanon muuttumista pidetään yleensä takaiskuna ja hidasteena, mutta se voi olla yhtä hyvin positiivinen asia. Toisinaan pois lähteneen tilalle tulee muusikko, jolla on bändille paljon annettavaa.
– Olen aivan varma, että osa faneista ajattelee, että ainoastaan Heart of the Ages, Omnio ja Strange in Stereo ovat kunnollisia In the Woods -levyjä ja että ilman tiettyjä jäseniä bändin kokoonpano ei ole oikea. Musiikkifanina ajattelen itsekin niin joistakin bändeistä, Sletteberg miettii. Hänen mainitsemansa levyt ovat bändin kolme ensimmäistä albumia, 1990-luvulla julkaistua tuotantoa.
– Kaikki eivät välttämättä tajua, miten paljon bändi muuttui jo siihen aikaan, kun siinä soitti enemmän perustajajäseniä. Mielestäni In the Woods on muuttunut eniten silloin, kun laulaja on vaihtunut. Sen perusteella, miltä minusta nyt tuntuu ja millaista palautetta olemme saaneet viime aikojen keikoista, bändin kemia on nyt parempi.
Myös logistinen puoli on kohdallaan paremmin kuin aikoihin.
– Asumme nyt kaikki Norjassa ja vieläpä saman kaupungin lähistöllä. Kauimpana asuvallakaan ei ole kuin puolen tunnin matka treeneihin. Kaikki on nyt kovin paljon helpompaa kuin silloin, kun laulajamme asui Brightonissa Englannissa.
Vanhat ajat
In the Woods… sikisi Green Carnationista. Kun tuo Kristiansandissa vuonna 1990 perustettu death metal -bändi alkoi rakoilla riveistään, osa sen jäsenistä perusti In the Woodsin. Nämä miehet olivat rumpali Anders Kobro, kitaristi Christian ”X” Botteri ja basisti Christopher ”C:M.” Botteri.
Kun ydinkolmikko sai laulajakseen Jan Kenneth Transethin ja toiseksi kitaristiksi Oddvar A:M:n, In the Woodsin ensimmäinen kokoonpano oli valmis.
Yhtyeen ensimmäinen demo – joidenkin mielestä se paras – The Isle of Men ilmestyi äärimetallin undergroundiin vuonna 1993. Tyylisuuntana oli tunnelmoiva black metal.
Brittiläinen Misanthropy Records julkaisi In the Woodsin ensimmäisen albumin Heart of the Agesin vuonna 1995. Sillä yhtye osoitti olevansa musiikillisesti kunnianhimoinen ja taiteellisesti tarkkanäköinen ryhmä, jolla ei ollut pelkoa paikalleen jämähtämisestä tai joukkoon hukkumisesta.
Heart of the Ages oli tunnin mittainen progressiivinen taidemetallilevy, joka sai kiitosta niin metalliin kuin progeen erikoistuneilta kriitikoilta. In the Woods… ammensi vaikutteita monelta suunnalta pohjoismaisesta mytologiasta ja folkmusiikista black metaliin.
Toinen albumi, niin ikään Misanthropyn kautta ilmestynyt Omnio (1997), sivuutti debyytin antamat lupaukset ja esitteli jotakin täysin uutta. Bändi oli hylännyt tyypillisimmät black metal -ideansa ja kutonut pitkistä sävellyksistä koostuvan teoksen, jonka tekstuureissa riitti tutkittavaa. Kokoonpanoon oli lisätty kolmas kitaristi Bjørn ”Berserk” Harstad, ja joissakin kappaleissa soundia rikastettiin Synne ”Soprana” Larsenin kuulaalla lauluäänellä.
Sellaiset sanat kuin ”orkestraalinen”, ”goottilainen”, ”eeppinen” ja ”progressiivinen” avasivat joitakin Omnion ulottuvuuksia lähemmälle tarkastelulle, mutta yksinkertaisia lokerointeja oli turha yrittää tehdä. Monet puhuivat Omnion kohdalla eurooppalaisen metallin klassikosta.
Ne, jotka arvelivat Omnion kuullessaan, että In the Woods… pyristeli irti metallin kahleista, olivat oikeassa. Kolmas albumi, vuonna 1999 julkaistu Strange in Stereo, oli jo nimeltään hyvin epätyypillinen metallijulkaisu. Omniolla oli hyödynnetty jousisoittimia, mutta Strange in Stereolla kuultiin niiden lisäksi kaikenlaista muutakin sitarista pedal steeliin ja rumpulooppeihin. ”Kuvittele The Sisters of Mercy, joka osaa soittaa ja tehdä kunnollisia kappaleita”, luonnehti Allmusic.comin Thom Jurek.
In the Woodsin varhaistuotanto on tuttua Kåre André Slettebergille, vaikka hän itse liittyikin bändiin vasta puolitoista vuosikymmentä Strange in Stereon ilmestymisen jälkeen. Hän sanoo, että kaikilla kolmella vanhalla albumilla on omat vahvuutensa, jotka ovat vieläpä hyvin erilaisia keskenään.
– Kuulostaa siltä kuin ne levyt olisi tehnyt kolme eri bändiä, Sletteberg sanoo. – In the Woods muuttui levy levyltä, ja se on tosi mielenkiintoista. Soitamme edelleen keikoilla joitain Heart of the Agesin ja Omnion biisejä. Kun Botterit olivat vielä mukana, yritimme soittaa myös Strange in Stereon Ion-kappaletta, mutta sitä ei saatu toimimaan. Liikaa kitara- ja kosketinraitoja.
Miehistö vaihtuu
Kun In the Woods… lopetti toimintansa syksyllä 2000, sillä ei ollut aikomustakaan palata enää koskaan yhteen. Yhtyeen jäsenet jatkoivat soittamista muissa bändeissä – esimerkiksi rumpali Anders Kobro palasi Green Carnationiin ja soitti Chain Collectorissa, Blood Red Thronessa ja Carpathian Forestissa.
Ajatus In the Woodsin uudesta tulemisesta saatiin surun kautta.
– Oddvar A.M. kuoli vuonna 2013. Se osoittautui In the Woodsin uudeksi lähtöpisteeksi. Ajatuksena oli herättää bändi henkiin Oddvarin kunniaksi. Samalla haluttiin jatkaa yhtyeen musiikkia ja perintöä. Oli kulunut paljon aikaa, ja bändi oli saanut niinä vuosina uusia faneja. Heidän kannaltaan oli hyvä, että bändi aktivoitui jälleen. Muutin itse Kristiansandiin niihin aikoihin, kun In the Woods aktivoitui uudelleen. Kuulin ihmisten puhuvan usein siitä ja Green Carnationista, Sletteberg muistelee.
Kun In the Woodsin paluu julkistettiin vuonna 2014, kokoonpanoon kuuluivat Kobron lisäksi perustajajäsenet X. ja C:M. Botteri. Seuraavana vuonna bändi pestasi laulajakseen brittiläisen James Fogartyn ja kitaristiksi Slettebergin.
– Tulin alun perin mukaan vain keikkakitaristiksi. Bändi oli juuri saanut äänitetyksi Pure-albumin [2015]. Silloin tuntui, että uusi In the Woods oli nimenomaan jatkoa bändin alkuperäiselle tarinalle. Olihan mukana sentään kolme alkuperäisjäsentä.
Botterin kaksoset pysyivät mukana vain Pure-levyn verran. Kun kitaristi ja basisti lähtivät soittaakseen Strange New Dawn -yhtyeessä, In the Woods… kiinnitti riveihinsä kitaristi- biisintekijä Bernt Sørensenin. Kokoonpano levytti Cease the Day -albumin, joka julkaistiin 2018.
Keikkoja varten tarvittiin basisti, ja Alex Weisbeek liittyi bändiin. Hän kuitenkin asui niin epäkäytännöllisen kaukana bändin muista jäsenistä, että hänet vaihdettiin pian Nils Olav Drivdaliin, joka on mukana edelleen.
– Kun teimme Cease the Dayn, toin bändiin akustista kitaraa ja melodista kitaransoittoa, sellaisia soolo-osuuksia, jotka toimisivat myös laulettuina, Sletteberg muistelee. – Kirjoitimme biisejä yhdessä, mikä oli tosi hauskaa. Olin aina halunnut tehdä musiikkia niin.
Joulukuussa 2021 bändi muuttui taas, kun James Fogarty jätti laulajan tontin, joka täytettiin Bernt Fjellestadilla. Nyt koossa oli ryhmä, joka tunnetaan tämän päivän In the Woodsina. Diversum on viimeisimmän kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi.
– Lähes kaikki, mitä siltä kuulee, on tehty Cease the Dayn jälkeen, Sletteberg sanoo. – Yksi riffi on kuitenkin todella vanha, Bernt Sörensen muisteli tehneensä sen 25 vuotta sitten. On aika coolia, että idealle löytyy käyttöä vielä näin pitkän ajan kuluttua. Pandemian aikana emme pystyneet aina kokoontumaan säveltämään yhdessä. Sen sijaan esittelimme toisillemme biisirunkoja, joihin muut saivat luoda omat osuutensa.
Miten yhtye on kehittynyt sinä aikana, kun sinä olet vaikuttanut siinä?
– Sanoisin, että musiikki on kehittynyt teknisemmäksi. Samoin vähän raskaammaksi. Siinä on myös toisenlaisia melodioita kuin aiemmilla levyillä. Jotkin biisit ovat melkeinpä tarttuvia.
Henki elää
Aikoinaan In the Woods… häkellytti musiikkilehtiä tarjoamalla promokuvikseen otoksia norjalaisista metsistä. Ei sellaisia, joissa puiden seassa pönöttää joukko totisen näköisiä pitkätukkia, vaan ihan kirjaimellisesti kuvia metsistä. Puista, ei muusikoista.
Tarina ei kerro, kuinka moni media painoi maisemakuvan haastattelun yhteyteen. Se kuitenkin on selvää, että Norjan luonto ja muinaiset uskomukset olivat alussa keskeisessä osassa In the Woodsin taiteessa. Bändissä soittavat muusikot olivat niiden rinnalla toissijaisia.
Nykyisin bändin nimen googlatessaan löytää ensin paljon kuvia kirjallisuudesta ja elokuvista, jotka eivät liity yhtyeeseen mitenkään. Jos mukaan liittää sanan Norway, vuokrattavien erämökkien joukkoon ilmestyy kuva Pure-levyn aikaisesta kokoonpanosta, joka ei näytä panostaneen promokuvaukseen tai olleen kiinnostunut siitä.
Sitten löytyy uudempia kuvia, joissa bändi poseeraa luonnossa. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät havumetsien taika ja pakana-ajan jalot aatteet inspiroi In the Woodsia yhtä paljon kuin joskus muinoin.
Kåre André Sletteberg kertoo, että muinaisusko oli aikoinaan tärkeä erityisesti In the Woodsin alkuperäiselle laulajalle Jan Kenneth Transethille, joka vaikutti yhtyeessä vuodet 1992–2000.
– Olihan se varmasti merkittävä juttu koko silloiselle bändille, koska se loi erityistä mystiikkaa In the Woodsin ympärille. Nykyisinkin mukana on joitain elementtejä sellaisesta estetiikasta, mutta emme ole enää lujasti kiinni siinä. Kukaan bändissä ei ole pakanauskoinen, mutta saatamme hakea biiseihin siihen viittaavia sävyjä ja sointukulkuja. Uskon, että olemme onnistuneet säilyttämään In the Woodsin alkuperäisen hengen.
Sanoitukset eivät enää perustu mainittuihin teemoihin. Uusi laulaja Bernt Fjellestad kirjoittaa lyriikat sen perusteella, mitä sävellysten kuunteleminen nostaa hänen mieleensä.
– Jälki on todella synkkää, Sletteberg naurahtaa. – Eikä se ole ihme, kun miettii, millaista aikaa Euroopassa nyt eletään. Pandemian seuraukset ja Ukrainan sota… Tulevaisuus ei näytä kovin aurinkoiselta. Mutta pohjimmainen sanoma on, että pimeydestä pääsee pois. Tai niin sopii ainakin toivoa.
Nämä muutokset eivät varmastikaan ole haitaksi ainakaan omaperäisyyden kannalta. 1990-luvulla muinaisjumalista intoilu ja korpimaiden sielukkuuden arvostus oli metallimusiikissa verrattain uutta, mutta nykyisin se on klisee.
– Totta. Liian moni uusi bändi on ottanut pakana-asiat omakseen ja vieläpä hyvin tosissaan. Itse kiinnostuin aikoinaan musiikista isäni rock- ja blueslevyjen kautta. Teininä tutkin monenlaisia genrejä, muun muassa 1990-luvun Norjan black metal -kuvioita. Niissä kiehtoi se, miten omistautuneita tyypit olivat jutulleen. En kuitenkaan ole tarpeeksi vanha ollakseni täysin sisällä siinä black metalin vaiheessa. Minun sukupolveni edustajan on vaikea nähdä, miten tuhopoltot ja tappaminen liittyivät musiikintekemiseen. Mutta kuten Mayhemin basisti Necrobutcher sanoi yhdessä dokumentissa: ”Meidän ei ollut tarkoitus myydä itseämme, mutta niin me tulimme tehneeksi, ja nyt tästä tienaa rahaa.”
Ajan mukana on pysyteltävä, ja salaperäisyyden aika on ikävä kyllä ohi. Siinä missä alkuaikojen In the Woods… jakoi medialle kuvia metsistä, nykyiselle bändille sosiaalinen media merkitsee paljon. Se jakelee somessa samanlaista selkeää infoa tekemisistään kuin kaikki muutkin.
In the Woodsin tarkoituksena on lähteä kiertueelle kartoittamaan Eurooppaa. Slettebergiä kiinnostavat erityisesti ensi kesän festivaalit.
– Toivottavasti pääsemme jossain vaiheessa soittamaan myös Euroopan ulkopuolelle, mutta mitään ei ole vielä kirjoitettu kiveen. Tällä hetkellä bändejä on liikkeellä pilvin pimein ja kaikki on tosi paljon kalliimpaa kuin ennen.
Diversumin perusteella on vaikea arvata, millainen tunnelma In the Woodsin keikoilla on. Show voisi olla synkkä ja tunnelmallinen, kiivas kuin punk-konsertti tai sitten rokata rajusti.
– Se riippuu ihan siitä, millaista yleisö milloinkin on, Sletteberg sanoo. – Jos soitamme jollain äärimetallifestarilla, niin eihän siellä muita olekaan kuin bändejä, jotka yrittävät luoda syvää, synkkää ja vahvaa tunnelmaa. Silloin on hyvä yrittää erottua. Eli fiilis voi olla kepeäkin… Ainakin siinä mielessä, ettemme roudaa lavalle sianverta ja lampaanpäitä.
Julkaistu Infernossa 10/2022.