Bad Wolves -nokkamies ei jatka yhtyeen riveissä – ”Tässä ei ole kyse cancel-kulttuurista”, bändin jäsenet vakuuttavat

Tommy Vextin ja muun yhtyeen tiet eivät eroa poliittisten näkemyserojen vuoksi, sanovat Doc Coyle ja John Boecklin.

13.01.2021

Maailmanmaineeseen The Cranberries -coverillaan nousseen Bad Wolvesin ja yhtyeen laulajan Tommy Vextin tiet ovat eronneet. Vext kertoi asiasta sittemmin poistetussa Instagram-videossa ja yhtye vahvisti tiedon myöhemmin virallisella tiedotteella omissa some-kanavissaan.

Vext antoi poistetussa videossaan ymmärtää, että hänet pakotettiin lähtemään bändistä, mutta yhtyeen omissa tiedonannoissa ei ole erikseen kerrottu syytä eroon tai tarkennettu edes, onko kyse potkuista vai lähtikö Vext omasta tahdostaan. Fanit ovat spekuloineet Vextin saaneen potkut poliittisten näkemystensä vuoksi – hän on muun muassa tukenut Donald Trumpia sekä sanonut Black Lives Matter -liikkeen olevan huijausta ja rasismin olevan median luomaa illuusiota. Lisäksi Vextin entinen tyttöystävä on syyttänyt laulajaa väkivaltaisuuksista – Vext on tyrmännyt syytökset perättömiksi ja todennut ex-kumppaninsa vain kiristävän häneltä rahaa.

Kitaristi Doc Coyle ja rumpali John Boecklin ovat nyt julkaisseet bändin Facebook-sivuilla videon, jossa nämä keskustelevat kokoonpanomuutoksesta. Molemmat vakuuttavat, ettei Vext saanut potkujaan ainakaan poliittisten näkemystensä vuoksi.

”Haluamme sanoa, että tässä ei ole kyse cancel-kulttuurista. Docilla on ollut omat poliittiset näkemyksensä niin kauan kuin olemme tunteneet. Siis vuodesta 2004. Kun korona iski, Tommyn poliittiset näkemykset tulivat paljon, paljon enemmän esille, mutta he tulivat kuitenkin toimeen siitä asti, kun bändi perustettiin. Tässä ei ole kyse siitä, että joku poistetaan jonkun hevonpaskan takia. Meillä on liikaa asioita pelissä työntääksemme jonkun syrjään poliittisten näkemystensä tai jonkun muun asian vuoksi”, Boecklin toteaa.

”Me elämme kahtiajaon aikaa, jossa se, mitä isossa kuvassa tapahtuu kääntää ystävän ystävää vastaan, perheenjäsenen perheenjäsentä vastaan. Ja minulle musiikissa – heavy metalissa, rock ’n’ rollissa, hardcoressa, punkissa – on kyse erimielisyyksiemme ylittämisestä. Jos menet Metallican keikalle, onko siinä kyse siitä, mihin puolueeseen kuulut vai siitä, että olemme kaikki yhdessä laulamassa Creeping Deathia? Pointtini on se, että me haluamme edistää sitä ajattelua, että on oikeasti aivan sama ketä tuet tai mistä tulet – musiikki on tärkeintä”, Coyle komppaa.

”Tiedän, että ihmiset haluavat tietää yksityiskohtia ja kuulla syyt asioiden takana, mutta nyt ei ole sen aika. Tämä on sekavaa aikaa ja paljon on meneillään, mutta emme ole tässä nyt sen vuoksi eikä se ole nyt relevanttia. Tiedän, että te haluatte vastauksia ja pahoittelen, etten voi mennä yksityiskohtiin ja voi olla, etteivät ne tule esille koskaan. Halusimme nyt vain näyttää, että tässä me olemme.”

Coylen ja Boecklinin videon alkuperäisestä litteroinnista vastasi Metal Injection.

Lisää luettavaa