Beast in Black avaa uuden levyn saloja videosarjassa – sanoitukset tuoreimman osan aiheena

Yhtyeen toinen pitkäsoitto tärähtää pöytään helmikuussa.

Kuva: Sami Turunen

Beast in Black julkaisee 8. helmikuuta toisen pitkäsoittonsa From Hell with Love. Tulevan levyn taustoja avataan levy-yhtiö Nuclear Blastin tuottamassa videosarjassa, jossa ollaan nyt päästy jaksoon numero kaksi. Tuoreella trailerilla kitaristi ja biisintekijä Anton Kabanen sekä laulaja Yannis Papadopoulos puhuvat albumin lyriikoista.

Alta löydät edellämainitun trailerin lisäksi aiemmin julkaistun videon, jolla kaksikko keskustelee tarkemmin uuden levyn ja Berserker-debyyttinsä eroista ja uuden albumin äänityksistä, sekä levyn ensimmäisen singlelohkaisun Sweet True Liesin videoineen päivineen.