Etsi
Hiukan yllättävä artisti rock-kekkereillä.
Strikes and Gutters, Ups and Downs.
Pariskunnalla hauskaa piisaa, kuten aina.
Hattua päästä suurmiehen muistolle.
Järjestyksenvalvoja antautui musiikin - ja yleisön - vietäväksi.
Joseph Quinn jamitteli Master of Puppetsia yhtyeen kanssa ennen bändin Lollapalooza-keikkaa.
Black Sabbath on yksi Birminghamin ylpeyksistä.
Melkoisen haikea tuulahdus menneestä.
No nyt ollaan taas asian ytimessä nimittäin.
Uutta musiikkivideota ilmeisesti pukkaa.
Kyseessä on tuorein lisä Two Minutes to Late Nightin videosarjaan.
Tällaista menoa on luvassa Turussa kesällä.
Uusi levy ilmestyy maaliskuussa.
Meininki kohdillaan!
Kosketinsoittaja Santeri Kallio äänitti osuuksiaan muun muassa Paavalinkirkossa.
Ohjaajalta löytyy enemmänkin julkaisematonta materiaalia, muttei tiedä, tullaanko niitä koskaan julkaisemaan.
Ensimmäisessä osassa äänitetään albumin rumpu- ja perkussioraitoja.
Hauskoja tarinoita ja anekdootteja riittää.
Montako itse saat oikein?
Jousitriosovitukset julkaistaan tulevan Moonflowers-albumin bonuslevynä.
Tunnin kellottava haastattelu pureutuu syvälle Mustainen elämään ja uraan.
O'Keefen alumnit iskevät taas.
Senjutsu näkee päivänvalon 3. syyskuuta
Kappale löytyy syksyllä ilmestyvältä Ukko-pitkäsoitolta.
Ensimmäisessä jaksossa pureudutaan Kelly's Meat Emporium -kappaleeseen.