Black Sabbathia kesällä Suomessa lämmitellyt Rival Sons maaliskuussa Helsinkiin

08.11.2016

Yhdysvaltalainen Rival Sons  nousee Helsingin Kulttuuritalon lavalle lauantaina 4. maaliskuuta. Ennakkolippuja myyvät Menolippu ja Ticketmaster, jossa liput tulevat myyntiin torstaina.

Vuonna 2009 perustettu Rival Sons on ahkera keikkailija ja käynyt Suomessakin jo useaan otteeseen, ensimmäisen kerran kolmen keikan minikiertueella vuonna 2011. Viimeksi yhtye nähtiin lämmittelijänä Black Sabbathin jäähyväiskiertueella Kaisaniemessä viime kesänä. Rival Sons on toiminut lämppärinä myös muun muassa AC/DC:lle ja Aerosmithille.

Yhtyeen tuorein albumi on viime kesänä julkaistu Hollow Bones. Kaikkiaan Rival Sons on julkaissut viisi albumia. Bändin juurevassa rocksoundissa voi kuulla kaikuja muun muassa Led Zeppelinistä ja The Animalsista.

Rival Sons (USA)
Kulttuuritalo, Helsinki
La 4.3.2017
ovet klo 19

Ennakkoliput Menolipussa ja Ticketmasterissa alkaen 59,50€

Lisää luettavaa