Bon Jovin alkuperäisjäsen, basisti Alec John Such on kuollut

Alec John Such soitti yhtyeen viidellä ensimmäisellä pitkäsoitolla.

06.06.2022

Bon Jovi -yhtyeen alkuperäisjäseniin kuulunut basisti Alec John Such on kuollut. Suru-uutinen vahvistettiin yhtyeen some-kanavissa. Alec John Such oli kuollessaan 70-vuotias.

Alec John Such oli mukana perustamassa Bon Jovia ja soitti yhtyeen viidellä ensimmäisellä studioalbumilla debyytti Bon Jovista (1984) Keep the Faithiin (1992) saakka ja oli mukana myös Cross Road -kokoelmaa (1994) varten tehdyllä Always-megahitillä. Hän ei kuitenkaan ollut mukana ennen debyyttiä äänitetyllä ja julkaistulla Runaway-singlellä, vaan kappaleessa soitti Hugh McDonald, joka otettiin bändiin Alec John Suchin tilalle tämän erottua vuonna 1994.

”Paloin loppuun kun olin 43. Se tuntui työltä, enkä halunnut tehdä töitä. Syy, miksi alun alkaenkin lähdin bändiin mukaan oli se, etten nimenomaan halunnut tehdä töitä”, John Such totesi The Asbury Park Pressille vuonna 2000 antamassaan haastattelussa.

Alec John Such teki myöhempinä vuosina yksittäisiä esiintymisiä bändin kanssa ja tämä nimitettiin myös mukaan Rock ’n’ Roll Hall of Fameen, johon Bon Jovi pääsi vuonna 2018.

”Bon Jovin perustajajäsenenä Alec oli merkittävässä roolissa, sillä me löysimme toisimme hänen kauttaan. Hän oli Ticon (Torres, rumpali) lapsuudenystävä ja toi Richien (Sambora, kitaristi vuoteen 2013 saakka) katsomaan esitystämme. Alec oli villi ja täynnä elämää. Tänään nuo erityiset muistot tuovat hymyn huulilleni ja kyyneleet silmiini. Jäämme kaipaamaan häntä”, keulahahmo Jon Bon Jovi kirjoittaa yhtyeen muistokirjoituksessa.

Lisää luettavaa