Kotimainen hard rock -ylpeys Brother Firetribe on julkaissut uuden kappaleen Thunder Rising, joka sai alkunsa fanitoiveesta. Taitolentoryhmä Skytexter tilasi yhtyeeltä tunnusmusiikkia esityksiinsä ja tästä innostuneena bändi sävelsi Top Gun -henkisen korkealentoisen biisin.
”Ajateltiin kundien kanssa, että nyt jos koskaan maailma tarvitsee biisin hävittäjälentäjistä. Ja sittenhän me tehtiin Thunder Rising ihan täysillä hirveellä fiiliksellä”, laulaja Pekka Heino intoilee.
Kappaleen kylkeen tehtiin myös vaikuttava ja ainutlaatuinen lentovideo, jonka kuvaamisessa Skytexter-ryhmä ojensi auttavan siipensä.
”Tuollaisen materiaalin kuvaaminenhan on melko kallista, mutta projekti eteni vaihtokauppana ja yhteistyönä: bändi teki biisin ja Skytexter kuvasi lentomateriaalia kevään aikana yksinoikeudella yhtyeelle. Sitten kuvattiin soitto-osiot kiitotiellä, ja lopputulos on nähtävillä nyt videossa. Ryhmässä lentää maailman ehdottomat taitolentohuiput, joten sikäli kyseessä on todella hengästyttävä, upea ja ainakin Suomen oloissa ennenäkemätön musiikkivideo”, videon tuottanut Jani Wilund hehkuttaa.
Brother Firetriben kesäkeikat starttaavat reilun kuukauden kuluttua ja yhtye on nähtävissä eri puolella Suomea seuraavasti:
24.7. Rock In The City, Lappeenranta
30.7. Rock In The City, Kerava
7.8. Rock In The City, Joensuu
13.8. Rock In The City, Jyväskylä
20.8. Satamaravintola Kaisla, Tampere
21.8. Rock In The City, Pori
28.8. Tuhdimmat Tahdit, Nokia
30.10. Yo-talo, Tampere