Bullet for My Valentine saapuu sekä klubi- että jäähallikeikalle samanaikaisesti

18.05.2015

Bullet for My Valentine saapuu 12. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Jäähalli kuitenkin rajataan 3000 henkeä vetäväksi klubimaiseksi tilaksi, jossa ei istumapaikkoja ole.

”Yleisö pääsee nauttimaan sekä intiimin klubikeikan energiasta että isosta keikkatuotannosta. Helsingissä on todellinen tarve tämänkokoiselle keikkapaikalle, joten olemme iloisia löydettyämme tuotannollisesti kevyen ratkaisun tämänkaltaiseen toteutukseen”, kertoo Live Nation Finlandin pääpromoottori Scott Lavender.

Modernin metallin isoimpiin nimiin lukeutuva walesilaisbändi julkaisee elokuussa Venom-nimisen albumin, jolta saatiin juuri ensimmäisenä sinkkulohkaisuna alta löytyvä No Way Out. Bullet for My Valentine on nähty edellisen kerran Suomessa kahdella klubikeikalla kevättalvesta 2014.

Pääsyliput keikalle maksavat 43,50 euroa ja niiden myynti alkaa perjantaina Lippupalvelussa.

Bullet for My Valentine (UK)
To 12.11.2015 Helsingin Jäähalli
Liput 43,50 €

Lisää luettavaa