Celtic Frostin kolmiosainen sielunmessu valmistuu viimein yli 30 vuoden jälkeen – esitetään Roadburn-festivaaleilla

Tom G. Warrior saattaa loppuun työn, jonka aloitti vuonna 1986.

Kuva: Andi Balogh

Raskaan musiikin vaihtoehtoisempaan ja pörisevämpään laitaan erikoistunut Roadburn-festivaali tarjoaa yleisölleen ensi huhtikuussa erittäin ainutlaatuisen tilaisuuden, kun Triptykon heittää Grammy-palkitun Metropole-orkesterin kanssa erikoiskeikan, jossa esitetään yli 30 vuotta työn alla ollut Celtic Frostin Requiem kokonaisuudessaan. Celtic Frostin Requiem-triptyykistä on tähän saakka julkaistu ja ylipäänsä valmistunut ainoastaan ensimmäinen ja kolmas osa. Tom G. Warrior kertoo puuttuvan keskimmäisen osan valmistuvan varta vasten tätä tilaisuutta varten.

”Syksyllä 1986, kun olin 22, aloin kirjoittaa jotain, josta tuli ensimmäinen osa kolmiosaiseksi tarkoitetusta sielunmessusta. Teos julkaistiin Celtic Frostin Into the Pandemonium -levyllä kesäkuussa 1987 Rex Irae -nimellä. Emme kuitenkaan voineet ennustaa, miten juuri se epäsovinnainen ja kokeellinen työ johtaisi merkittäviin erimielisyyksiin yhtyeen ja levy-yhtiön välillä”, Tom G. Warrior avaa Requiemin taustoja.

”Tarkoituksemme oli saattaa puuttuvat kaksi osaa valmiiksi levyn kiertueen jälkeen ja julkaista kaikki osat omana ep-levynään jo 1988. Mutta edellä mainitut ristiriidat riistäytyivät käsistä ja johtivat alkuperäisen kokoonpanon hajoamiseen 1987 lopussa. Kun Martin Eric Ain ja minä herätimme Celtic Frostin taas henkiin 2001, Requiemin valmiiksi saattaminen oli yksi ensimmäisistä asioista, joista keskusteltiin. Vuonna 2002 eli 38-vuotiaana aloin kirjoittaa kolmatta osaa, joka julkaistiin Monotheist-levyllä 2006 nimellä Winter.”

”Enää piti vain tehdä puuttuva toinen osa sävellyksestä valmiiksi. Minulla oli jo hyvin hahmoteltu idea mielessäni, mutta sillä ei ollut kiire, olimmehan koonneet Celtic Frostin jälleen tehdäksemme enemmän kuin vain yhden levyn. Mutta kuten oli kenties ennustettavissa, Celtic Frost hajosi taas muutaman vuoden jälkeen ja Requiem jäi jälleen kesken.”

Walter [Hoeijmakers, Roadburnin perustaja] ja hänen tiiminsä tarjosivat ystävällisesti vaadittavat resurssit tähän vaativaan työhön ja niinpä nyt 54-vuotiaana löydän itseni työstämässä toista ja näin ollen viimeistä osaa sielunmessuun. Triptykon esittää kaikki kolme osaa Roadburnissa yhdessä klassisen orkesterin kanssa.”

Roadburn järjestetään Hollannin Tilburgissa 11.-14. huhtikuuta. Muita varmistuneita esiintyjiä ovat muun muassa At the Gates, Bossk, Cave In, Deaf Kids, Gösta Berlings Saga, Heilung, Myrkur, Sleep, Ulcerate ja Vile Creature.

TRIPTYKON & ROADBURN TO COLLABORATE IN THE COMPLETION OF CELTIC FROST'S UNFINISHED "REQUIEM".Tom Gabriel Warrior: In…

Posted by Triptykon (Official) on Thursday, November 1, 2018