Corey Taylor aikoo työstää seuraavaksi soololevyn – ”Jos en tee sitä nyt, en tule tekemään sitä koskaan”

Slipknot- ja Stone Sour -nokkamiehen sooloilua saadaan kuitenkin vielä hetki odottaa.

23.08.2019

Corey Taylor kertoi tulevaisuudensuunnitelmistaan tuoreessa Trunk Nationin haastattelussa ja paljasti työstävänsä ensimmäistä varsinaista soololevyään, joka julkaistaan, jahka Slipknotin kiertuekiireet hellittävät.

”Rehellisesti ottaen en edes ajatellut koko asiaa pitkään aikaan, ennen kuin ihmiset alkoivat jatkuvasti kysellä minulta asiasta. Ja mitä enemmän sen perään kyseltiin, sitä enemmän aloin ajatella sitä ja tuumasin, että jos en tee sitä nyt, en tule tekemään sitä koskaan”, Taylor toteaa ja sanoo levyn luultavasti ilmestyvän joskus vuonna 2021.

”Kasaan sitä varten bändin. Olen jo kertonut Slipknotin ja Stone Sourin tyypeille asiasta ihan vaan kunnioituksesta heitä kohtaan. Mutta joo, alan työstää soololevyäni. Sen enempää en voi tässä vaiheessa vielä sanoa.”

Lisää luettavaa