Corey Taylor muistelee hetkeä, jolloin hän oli lähellä liittyä Anthraxiin – ”Olin jo ostamassa lentolippua…”

24.10.2016

Anthraxin Scott Ianilta tunnetusti eivät jutut lopu kesken ja niinpä miekkoselle onkin annettu juonnettavakseen oma radio-ohjelmansa Never Meet Your Heroes Sirius XM:n Volume-kanavalla. Viime torstaina ensiesityksensä saaneessa ohjelmassa Ian juttelee syntyjä syviä tuttaviensa ja idoliensa kanssa.

Ensimmäisessä jaksossa Ianin keskustelukumppaniksi istui toinen suupaltti Slipknot/Stone Sour -nokkamies Corey Taylor, jonka kanssa Ian keskusteli muun muassa alkoholista sekä siitä hetkestä, kun Corey Taylor oli lähellä päätyä Anthraxin laulajaksi. Tämä tapahtui vuoden 2007 tienoilla, kun Joey Belladonna oli parin vuoden visiitin jälkeen jälleen ulkona yhtyeestä.

”Muistan Charlien [Benante, rumpali] olleen todella innoissaan ajatuksesta ja lähetelleen minulle musaa. Olin jo alkanut kirjoittaa lyriikoitakin. Mutta sitten asiat menivät päin helvettiä. Olin jo ostamassa lentolippua Chicagoon nähdäkseni teidät, kun [Slipknotin manageri Cory] Brennan ja jotkut Roadrunner-levy-yhtiön tyypit olivat että ei, et voi tehdä sitä”, Taylor muistelee.

”Olin, että miten niin muka? Minulla on tässä jo puolikas levy! Minua vitutti todella. Ja niin käteni periaatteessa sidottiin, koska he halusivat minun keskittyvän täysin Slipknotiin. Siihen aikaan oli suunnilleen ainoa tyyppi, joka sai muut liikkeelle. Se oli outoa aikaa. Mutta minun ei tosiaan annettu lähteä Anthraxiin.”

”Muistan elävästi, miten lyöty olin, kun jouduin soittamaan teille, ettei hommasta tulekaan mitään. Sydämeni murtui. Tunsin pettäneeni teidät. Luulin, että Charlie oli minulle asiasta pitkään todella vihainen. Mutta kaikella on tarkoituksensa ja sen jälkeen Anthraxin julkaisemat levyt ovatkin olleet käsittämättömän kovia. Olin todella iloinen puolestanne”, Taylor kehaisee Iania.

Belladonna palasi jälleen Anthraxiin vuonna 2010 ja yhtye on julkaissut sittemmin albumit Worship Music (2011) ja viimeisimpänä For All Kings (2016).

Lisää luettavaa