Cradle of Filth syvällä viktoriaanisessa kauhussa – uuden levyn ilmestymispäivä ja kansi julki

Ensimmäinen singlejulkaisu on luvassa myöhemmin kesällä.

16.06.2017

Cradle of Filth on saanut kahdennentoista pitkäsoittonsa valmiiksi ja lyönyt sille julkaisupäivämäärän lukkoon.

Cryptoriana – The Seductiveness Of Decay ilmestyy 22. syyskuuta ja sen ensimmäinen single julkaistaan 5. heinäkuuta. Samasta päivämäärästä lähtien voi myös ennakkotilata tulevaa albumia. Levyn sekä siihen liittyvien kuvien ja videoiden visuaalisesta ilmeestä vastaa taiteilija Artūrs Bērziņš.

”Levyn juuret ovat syvällä viktoriaanisessa goottikauhussa. Cryptoriana viittaa viktoriaanisten ihmisten kaikkea yliluonnollista ja haudantakaista kohtaan kokemaan ihailuun ja alaotsikko vahvistaa edelleen tämän vetovoiman kuolemaan sekä itsetuhon pitkään prosessiin”, sanailee yhtyeen johtohahmo Dani Filth.

Yhtye aktivoituu myös keikkarintamalla ja lähtee loppuvuodesta ensimmäiselle Ison-Britannian-kiertueelle vuosiin. Dani Filth lupaa lokakuusta marraskuuhun ulottuvan kiertueen olevan vain ensimmäinen pätkä edessä siintävää pitkää maailmankiertuetta.

Lisää luettavaa