Cradle of Filthin Dani Filth puhuu seuraavasta levystä: ”Kappaleet ovat yhä raakileita”

Urallaan 14 levyä julkaisseen Cradle of Filthin biisintekoprosessi on vielä niin sanotusti vaiheessa.

Cradle of Filth

Viimeisimmän levynsä Cryptoriana – The Seductiveness of Decayn vuonna 2017 julkaissut Cradle of Filth on mietiskellyt aktiivisen kiertämisen ohessa myös seuraavaa albumia, jonka julkaisu ei ole vielä lähellekään ajankohtainen.

”Olemme tehneet jo hieman musiikkia, mutta kappaleet ovat yhä raakileita”, laulaja Dani Filth jutustelee irlantilaisen Overdriven haastattelussa.

”Meillä on itse asiassa pari valmista biisiä, mutta levyn teema ei ole kasassa. Normaalisti minun täytyy kirjoittaa pari kolme sanoitusta, jotta voin päättää albumin teeman suunnan. Se on helpointa näin, koska jos päätämme teeman etukäteen, se rajoittaa meitä aivan liikaa.”

”Meillä oli edelliselle kiekolle valmiina noin puolet kokonaisuudesta, eli neljä tai viisi biisiä, kunnes rupesin miettimään sanoitusten konseptia. Seuraavalle levylle on paljon ideoita, mutta meidän on lyötävä ne vielä yhteen kasaan.”

Tässä brittiveteraanin näyte Cryptorianalta: