Dani Filth yhteistyöstä popsuuruuden kanssa: ”Se kuulostaa juuri siltä, miltä voit kuvitella Cradle of Filthin ja Ed Sheeranin yhdessä kuulostavan”

Biisi on tarkoitus saada ulos kesään mennessä.

27.03.2023
Dani Filth vasemmalla, Ed Sheeran oikealla.
Kuva: DF: Olly Stabler/Shutterstock/All Over Press, ES: David Fisher/Global/Shutterstock/All Over Press

Cradle of Filthin Dani Filth on jo jonkun aikaa puuhannut paperilla hyvin erikoiselta kuulostavaa yhteistyötä poptähti Ed Sheeranin kanssa ja kaksikko on julkaissut myös some-kanavissaan kuvia, joissa he ovat yhdessä tuopillisella. Tuoreessa Metal Hammerin haastattelussa Dani Filth kertoi yhteisbiisin olevan jo lähes valmis ja tarkoitus on saada kappale julkaistua kesään mennessä. Kappaleen tuotot on tarkoitus ohjata hyväntekeväisyyteen.

”Ed on hoitanut omat osuutensa. Vielä puuttuvat bassot sekä minun lauluni, jotka teen, jahka palaamme takaisin Englantiin pääsiäisen jälkeen. Se kuulostaa juuri siltä, miltä voit kuvitella Cradle of Filthin ja Ed Sheeranin yhdessä kuulostavan. Hän soittaa siinä akustista kitaraa, mutta se on raskas biisi, jossa on blast beat -komppia”, Filth kertoo.

Filth myöntää tuntuvan hyvin kummalliselta olla suureksi Cradle of Filth -faniksi tunnustautuneen Sheeranin kaltaisen popsuuruuden hyvä ystävä. He tulevat kuitenkin hyvin juttuun, vaikka tulevatkin musiikillisesti hyvin erilaisista maailmoista.

”Olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä nyt kahden vuoden ajan. Hän on aito Suffolkin poika, kuten minäkin. Kun hän tuli studioon, ei hänellä ollut mukanaan mitään toimittajien armeijaa: hän tuli yksin kitara selässään ja Cradle of Filth -huppari päällään ja hoiti homman kotiin. Se oli vitun hienoa.”

Filthin ja Sheeranin kollaboraatiota odotellessa Cradle of Filth julkaisee keväällä uuden livealbumin. Edellisestä livealbumista onkin ehtinyt vierähtää jo pari vuosikymmentä.

Lisää luettavaa