Dark River Festival juhlitaan erikoisjärjestelyin ja kotimaisten esiintyjien voimin – aikataulut julki

Diablo (kuvassa) ja Dawn of Solace ovat 14.-15.8. järjestettävän tapahtuman viimeisimmät kiinnitykset.

Diablo.
Kuva: Miikka Tikka

Honkalan metsissä kajahtaa taas elokuun puolivälissä Dark River Festivalin tiimoilta. Tänä vuonna festivaali toteutetaan luonnollisestikin poikkeusjärjestelyin ja täysin kotimaisten esiintyjien voimin, joista viimeisimmät kiinnitykset ovat Diablo ja Dawn of Solace, jotka korvaavat tulonsa perumaan joutuneet The Night Flight Orchestran sekä In Mourningin.

Järjestäjien tiedotteen mukaan myös Kaunis Kuolematon Acoustic on joutunut perumaan esiintymisensä laulaja Mikko Heikkilän muista velvoitteista johtuen. Korvaavaa esiintyjää haetaan ja siitä ilmoitetaan heti, kun sellainen varmistetaan.

Dark River Festival tullaan järjestämään kaikkien viranomaismääräysten mukaisesti. Tapahtuman hygieniatasoon ja turvalliseen olemiseen ihmisjoukossa panostetaan kaikin mahdollisin resurssein, ja yleisölle mahdollistetaan suositeltavien turvavälien noudattaminen kasvattamalla festivaalialueen kokoa merkittävästi. Liput tapahtumaan myy Tiketti.

Festivaalin päiväkohtainen ohjelma ja aikataulu näyttää tätä kirjoittaessa seuraavalta:

Perjantai 14.8.2020:
15:30 Portit auki
16:00 Kaunis Kuolematon
17:20 Fear Of Domination
18:00 TBA
18:40 Dawn Of Solace
19:20 TBA
20:00 Wolfheart
20:50 Duo Kaikkonen & Liekkala
21:30 Lost Society
22:30 Duo Kaikkonen & Liekkala
23:10 Insomnium

Lauantai 15.8.2020:
14:00 Portit auki
14:25 Domination Black
15:40 Crimson Sun
16:55 Wheel
17:55 Bryn Jones acoustic
18:35 Oceanhoarse
19:20 Bryn Jones acoustic
20:00 Blind Channel
20:50 Vanhala & Aalto plays HIM
21:30 Bloodred Hourglass
22:30 Vanhala & Aalto plays HIM
23:10 Diablo