Dark Tranquillity -nokkamies: Seuraavan levyn työstö alkanut – ”Pidämme tavallaan välivuotta”

Suunnitelmissa on päästä studioon heti ensi vuoden alussa.

01.07.2019

Ruotsalaisen Dark Tranquillityn edellinen albumi Atoma ilmestyi vuonna 2016 ja sai osakseen paljon kehuja – esimerkiksi päätoimittajamme arviossa peräti arvosanan 4/5. Jatkoa pitkäsoitolle sopii odottaa ilmestyväksi ensi vuoden puolella, mikäli solisti Mikael Stannen lausuntoihin on luottamista.

”Keräämme parhaillaan materiaalia yhteen ja aloittelemme esituotantoprosessia. Tarkoituksena on saada homma kasaan vuoden loppuun mennessä ja aloittaa äänitykset ensi vuonna. Siis mikäli kaikki menee hyvin. Mutta se on työn alla”, Stanne kertoo Metal Mad TV:n tuoreessa haastattelussa (video yllä).

”Pidämme tavallaan välivuotta ja soitamme vain muutamia festarikeikkoja emmekä kierrä sen enempää. Keskitymme uuden musiikin tekemiseen ja levyn valmisteluun.”

Stanne puhui myös Atoman saamasta hyvästä vastaanotosta ja siitä, miten edelleen tässä vaiheessa uraa tuollaiset asiat tulevat yllätyksenä.

”Aina sitä toivoo parasta, mutta samalla sitä epäilee itseään. Se on aika stressaavaa ja vaikka me olemme siihen jo tavallaan tottuneet, ei se tule yhtään sen helpommaksi”, Stanne tuumaa.

”Mehän lähdimme kiertueelle heti levyn ilmestyttyä ja soitimme siltä paljon biisejä keikoillamme, mutta ihmiset olivat hyvin mukana ja todella pitivät siitä. Me olimme ihan, että ’Hienoa, tämä on paras arvio, jonka tarvitsemme’. Onhan se ollut hienoa. Olemme yksin tämän levyn tiimoilta soittaneet noin 350 keikkaa.”

Lisää luettavaa