Ruotsipriimaa – arviossa Dark Tranquillity

Arvio julkaistu Infernossa 9/2016.

02.01.2017
Dark Tranquillity
Atoma
Century Media

Joskus pari tippaa tuoretta verta on parempi kuin pussillinen vanhaa.

Hivenen ontuva vertaus tahtoo sanoa, että yksi ruotsalaisen melodisen deathin suurista on yli neljännesvuosisata perustamisensa jälkeen ja totuttuja jäseniä menetettyään elämänsä vedossa.

Dark Tranquillityllä on toki vyöllään useita kovia kiekkoja, mutta monesti sen levyt ovat tyytyneet väläyttelemään päähän kerrasta iskeytyviä täsmäralleja, kokonaisuuden kustannuksella. Atomalta ei ehkä löydy yhtyeen katalogin tarraavimpia irtohittejä, mutta sillä ei ole myöskään yhden yhtä kehnoa tai edes keskinkertaista raitaa.

Melodiat ovat ruotsipriimaa, perusta raskaankirpeä, soitto ammattimiesten taattua tekemistä ja ulostuonti muutenkin vakuuttavalla tolalla. Atoma on helppoa mutta merkityksellistä kuunneltavaa. Olen pyöräyttänyt levyn tähän mennessä parikymmentä kertaa, ja se imaisee väkisin kyytiinsä joka ikisellä ajolla.

Yksilötasolla Atoma on solisti Mikael Stannen näytöstä. Liekö koskaan mies on onnistunut raakkumaan ja vetelemään tunteikkaita puhtaita yhtä soveliaassa suhteessa. Vielä kun mies kirjoittaa tavanomaisia metallisanoituksia tyylikkäämpää lyriikkaa, ei voi muuta kuin silittää kultakutrejaan. Kova ukko.

Tämä levy tekee onnelliseksi niin bändin kuin faniensa puolesta. Nyt pitäisi päästä keikalle huutamaan ja taputtamaan.

Lisää luettavaa