Darkthronen Fenriz muistelee Bathoryn tasavuosia täyttänyttä levyä – ”Tätä on black metal”

The Return of the Darkness and Evil täytti 35 vuotta 27.5.2020.

Venom saa tietenkin kunnian black metal -termin keksimisestä, kun brittiretkue julkaisi loppuvuodesta 1982 legendaarisen Black Metal -albuminsa. Samoihin aikoihin hämärien kellareiden syövereistä alkoi nousta muitakin uuden liiton speed-, thrash- ja black metal -yhtyeitä. Biisimateriaaliltaan nämä ryhmät olivat varsin erilaisia, mutta ne kaikki vaikuttivat isolla kädellä uuden metallin kehitykseen. Nostettakoon tässä esiin sveitsiläinen Hellhammer, tanskalainen Mercyful Fate, saksalaiset Sodom, Kreator ja Destruction sekä amerikkalainen Slayer.

Mutta vaikka Venom keksikin kokonaista musiikkityyliä kuvaavan termin, musiikillisesti black metalin kehitykseen saattoi kaikista eniten vaikuttaa ruotsalainen Bathory. Kun tukholmalaisryhmä julkaisi varhaisen Slayerin, Dischargen ja Motörheadin äpärälapselta kuulostaneen Bathory-ensialbuminsa lokakuussa 1984, yhtyeen sielu Thomas ”Ace” Forsberg, aka Quorthon, oli vasta 18-vuotias.

Kakkoslevy The Return… (koko nimeltään The Return of the Darkness and Evil) ilmestyi 27. toukokuuta 1985, eli sen julkaisusta tuli juuri kuluneeksi tasan 35 vuotta. Harvat yksittäiset levytykset ovat vaikuttaneet toisen aallon black metalin kehitykseen yhtä paljon kuin The Return of the Darkness and Evil ja sitä seurannut Under the Sign of the Black Mark (1987).

Ko. toinen aalto alkoi nousta 1990-luvun alussa, ja eräästä sen ensimmäisistä klassikoista vastasi Oslon liepeillä Kolbotnissa vuonna 1986 Black Death -nimellä perustettu Darkthrone. Alkuvuodesta 1992 ilmestynyt A Blaze in the Northern Sky oli – ja on – kylmä mestariteos, johon pätee vanha klisee: sitä joko rakastaa tai vihaa.

Darkthronen rumpali ja biisinkirjoittaja Gylve ”Fenriz” Nagell ei ole koskaan peitellyt rakkauttaan varhaista Bathorya kohtaan, ja The Return… -albumin syntymäpäivän kunniaksi toimittajamme Timo Isoaho ottikin mieheen yhteyttä.

– Minua on usein pyydetty erilaisissa lehdissä määrittelemään black metal ja yleensä vastaan, että kuunnelkaa vain The Return… -albumia. Tätä on black metal. Jos ymmärrät, hyvä. Jos et, et ymmärrä black metalia, Fenriz toteaa heti kättelyssä.

Jos ensimmäinen levy oli enemmän  rock ’n’ rolliin kallellaan, oli The Return… paljon enemmän metalliin päin. Näiden kahden yhdistelmästä ja muutamasta lisämausteesta syntyi myöhemmin Under the Sign of the Black Mark, joka vastaa Fenrizin käsitystä täydellisyydestä. Mutta palataan nyt kuitenkin takaisin juhlakalun pariin ja Fenrizin ensikosketukseen – rumpali sanoo ajatelleensa ensimmäistä kertaa albumia kuunnellessaan, miten introvertiltä ja syvältä kurimuksesta kumpuavalta se kuulosti.

– Oli erittäin mielenkiintoista kuunnella sitä yhdessä hasista poltellen. Jokainen istui siinä palvomassa, kommentoimassa ja tutkimassa kaikkia pieniä yksityiskohtia. Esimerkiksi jo ensimmäisessä biisissä kuulee, miten uskomattoman löysältä se ajoittain kuulostaa, mutta yhtäkkiä saattaakin pamahtaa aivan killeririffi – vaikkapa Total Destruction on ajasta 2:03 eteenpäin ”total black metal hails!” [sic], Fenriz pohtii.

Born for Burningilla on puolestaan yksi (kenties tahaton) rumpujuttu, joka saa soittajan kuulostamaan huonommalta kuin oikeasti on – siis se, että bassorumpua soitetaan myös snareiskulla. Huomasimme kaikki tällaiset jutut ja ajattelimme, että onpa uskomattoman necroa [sic]. Huomasimme, että sitä tapahtui myös Hellhammerin nopeimmissa jutuissa, joten päätin, että voin tehdä samoin meidänkin kappaleissa – näin ne kuulostivat retrommalta, old schoolilta, necrolta ja pahoilta. Siinä teille yksi opetus 80-luvun black metalista, ihmiset. En olisi koskaan normaalisti soittanut itse niin, mutta black metalissa niin piti tehdä.

Fenriz ei periaatteesta halua tavata ihmisiä, jotka ovat toimineet tälle nuorena esikuvana, mutta mikäli se olisi mahdollista, voisi tämä ehkä Quorthonin kohdalla tehdä poikkeuksen, koska eräs toinen tietty rumpujuttu on vaivannut häntä kaikki nämä vuodet.

– Kysyisin, että mitä helvettiä tapahtuu The Reap of Evil -kappaleessa kohdassa 0:55. Siinä on bassorummulla (?) tömähdys, joka tulee kaksi kertaa lujempaa kuin yksikään toinen isku. Tämä on aina hämmentänyt meitä kaikkia ja meillä oli tapana ylistää sitä ja odotimme juuri sitä kohtaa aina kun kuuntelimme sitä, Fenriz toteaa.

– Mainitaan vielä hauskana knoppina, että luulimme aina, että The Rites of Darkness ja Reap of Evil olivat samaa biisiä. Luulin niin vielä tähänkin päivään saakka, kunnes kuuntelin nyt muistini virkistämiseksi, missä siellä se tömäys tarkalleen ottaen olikaan. Tämä kertoo siitä, ettemme oikeastaan juuri vilkuilleet kansilehtien sanoituksia.