Darkwoods My Betrothed lyriikkablogi, osa 1: pienten ihmisten ääni synkältä ajanjaksolta

Kotimainen black metal -veteraani Darkwoods My Betrothed julkaisee uuden Angel of Carnage Unleashed -albumin 12. marraskuuta. Tässä juttusarjassa yhtye kertoo albumin lyriikoiden historiallisista taustoista ja tutustuttaa levyn sisältöön kappale kerrallaan. Sarjan ensimmäisessä osassa avataan yleisesti, mistä albumissa ja sen sanoituksissa on kyse.

05.11.2021

Sanoitusten konseptit perustuvat historioitsija Teemu Keskisarjan kirjaan Murhanenkeli – Suuren Pohjan sodan ihmisten historia (Siltala). Lyriikoiden konseptit kehittivät yhteistyössä yhtyeen basisti Teemu Kautonen ja kirjailija-antropologi Steven Parham, joista jälkimmäinen kirjoitti varsinaiset tekstit yhteisen ideoinnin pohjalta.

Keskisarjan kirjan teeman mukaisesti sanoitukset keskittyvät suureen Pohjan sotaan (1700-1721) nimenomaan tavallisten suomalaisten kokemana joko sotilaina rintamalla tai siviileinä kotirintamalla. Kuninkaista ja heidän sotaretkistään on kerrottu paljon, mutta pienten ihmisten ääntä tuolta synkältä ajanjaksolta Suomen historiaa ei ole juuri käsitelty lauluissa tai runoudessa.

Suuren Pohjan sodan aikana Suomi oli osa Ruotsia kuningas Kaarle XII:n alaisuudessa (sanoituksissa kuninkaaseen viitataan hänen latinankielisellä hallitsijanimellään Carolus, kuten hän itseään aikanaan kutsui). Suomi ei tuona aikana ollut mikään eheä kansakunta eivätkä ihmiset kokeneet kuuluvuutta Ruotsiin tai uskollisuutta sen etäistä kuningasta kohtaan. Ihmisten lähipiirin muodostivat perhe ja paikallinen kyläyhteisö.

Kaarle XII eli kuningas Carolus.

Ruotsi ja suomalaiset sen mukana soti useilla rintamilla suuren Pohjan sodan aikana. Vihollismaihin kuuluivat Tanska-Norja, Saksi-Puola-Liettua ja eritoten Pietari Suuren johtama perivihollinen Venäjä. Sotaonni oli Ruotsille suotuisa konfliktin alussa huolimatta armeijan miesalivoimasta vihollisiin verrattuna.

Lopulta Venäjä oli kuitenkin vahvempi ja valloitti suuren osan Suomea – seurasi ajanjakso, joka tunnetaan Isona Vihana. Sota päättyi Ruotsin tappioon Uudenkaupungin rauhassa 30.8.1721. Tämän tappion myötä Ruotsi menetti suurvalta-asemansa ja Venäjästä tuli Itämeren johtava sotilasmahti.

Albumin ensimmäisen sinkkulohkaisun In Evil, Sickness and in Grief julkaisupäivä ei ollut sattumaa: 30.8.2021 valittiin nimenomaan juhlistamaan Uudenkaupungin rauhan 300-vuotispäivää.

Levyblogin toinen osa julkaistaan maanantaina 8.11.

1700-luvun ruotsalaisarmeija.

Lisää luettavaa