Dave Mustaine puhuu Megadethin uudesta levystä – saattaa sisältää mojovan yllätyksen

Mustaine haluaa basisti David Ellefsonin laulaman balladin mukaan levylle.

Megadeth-kippari Dave Mustaine keskusteli työn alla olevasta uudesta pitkäsoitosta Rolling Stone -lehden tuoreessa haastattelussa. Studiohommille on Mustainen syöpähoitojen vuoksi tullut pieni tauko, mutta bändi aikoo palata sorvin ääreen pian ja tavoitteena on julkaista ensimmäiset biisimaistiaiset ennen ensi vuoden Euroopan-kiertuetta Five Finger Death Punchin kanssa, joka alkaa 20. tammikuuta Helsingin Hartwall-areenalta. Laulaja-kitaristin mukaan heillä on jo kolme singlebiisiä valittuna.

”Meidän tarvitsee vain mennä studioon ja taltioida ne. Meillä on olemassa suuntaa-antavat rumpuraidat. Pitää vain saada Dirk (Verbeuren, rumpali) soittamaan biisi läpi kerran tai pari ja sen jäleen minä, David (Ellefson, basisti) ja Kiko (Loureiro, kitara) hoidamme homman loppuun”, Mustaine toteaa ja kertoo biisien kulkevan työnimillä ”The Dogs Of Chernobyl”, ”Faster Than Anything Else” sekä ”Rattlehead, Part Two”.

Mustainen mukaan bändi on saanut tulevalle levylleen kirjoitettua yhdeksän biisiä ja joukossa on muutama yllätyskin. Mustaine kertoo muun muassa rohkaisseensa basisti Ellefsonia kirjoittamaan levylle kappaleen, jonka tämä tulisi myös itse laulamaan. Kappale tulisi käsittelemään Ellefsonin ja Mustainen pitkäaikaista ja osin myrskyisääkin suhdetta.

”Kysyin häneltä, mikä on KISSin suurin hitti? Hän vastasi, että Beth. Sanoin, että meidän pitäisi tehdä samanlainen biisi. Se olisi balladi, sinä laulaisit sen ja minusta sen pitäisi kertoa, millaista on olla Megadethissa minun kanssani”, Mustaine avaa.

”Tarkoitus on työstää se mukaan tälle levylle, mutta mikäli se ei onnistu, aion saada sen mukaan sitä seuraavalle. Koska on todella hienoa nähdä Ellefsonin tekevän meille biisiä ja kuulla hänen laulavan.”