David Ellefson asemastaan Megadethissa: ”Minun oli luovuttava omistajuudesta säilyttääkseni ystävyyden”

Perustajajäseniin kuuluva basisti on soittanut bändissä palkattuna muusikkona vuodesta 2010 lähtien.

28.05.2019

Megadeth-basisti ja Dave Mustainen luotettu aisapari David Ellefson antoi hiljattain haastattelun Metal-Rules -sivustolle ja tältä kysyttiin hänen nykyisestä asemastaan bändissä. Yhtyeen perustajiin lukeutunut Ellefson kun kertoo muistelmissaan luovuttaneensa oman omistusoikeutensa bändiin vuonna 2010 tultuaan takaisin pitkän tauon jälkeen.

”Olin alusta asti tasaveroinen omistaja. Kun Dave hajotti bändin 2002, bisnesasiat pysyivät ennallaan. Kun hän kasasi bändin jälleen 2004, erimielisyytemme johtuivat pääasiassa näistä omistajuussuhteista”, Ellefson toteaa.

”Ihmisillä on – aivan kuten minullakin – sellainen kuva, että bändi on kuin perhe, tiimi, jengi. Se on ehdottomasti totta, kun puhutaan yhteisönä toimivasta ryhmästä muusikoita. Mutta jokainen bändi on myös oma bisneksensä, jossa erilaiset persoonallisuudet ja hierarkiat toimivat yhteistyössä. Jokainen toimii omalla tavallaan. Enkä aio valehdella: tasaveroisesta omistajasta pelkäksi rivimieheksi siirtyminen oli syy, miksi en tullut takaisin jo 2004. En ollut tyytyväinen niihin ehtoihin, jotka minulle esitettiin.”

Ellefson sanoo kuitenkin tottuneensa asemaansa palkkattuna muusikkona ja löytäneensä siitä paljon hyviä puolia. Hän on esimerkiksi vapaa tekemään Megadethin ulkopuolisia projekteja sekä keskittymään bändissä pelkästään musiikillisiin asioihin ja jättämään ulkomusiikilliset jutut syrjään. Se on myös parantanut hänen ja Mustainen välejä.

”American Expressin mainoksessa sanotaan, että jäsenyydellä on etuoikeutensa. Samoin on rivimiehenä olemisellakin. Minun tapauksessani se auttaa myös pitämään ystävyyttä yllä. Minun oli luovuttava omistajuudesta säilyttääkseni ystävyyden.”

Lisää luettavaa