Deathretkue Malevolent Creationin debyytistä 25 vuotta – tsekkaa juhlan kunniaksi värkätty kuvakaruselli

27.04.2016

Amerikan Buffalossa vuonna 1987 perustettu Malevolent Creation lienee yksi kuoloalan pisimpään yhtäjaksoisesti toimineista yhtyeistä – ainakin niistä vähän nimekkäämmistä.

Kaikkiaan tusinan verran studioalbumeita julkaisseen puurtajabändin viimeisin albumi on viime vuonna Century Median kautta ilmestynyt Dead Man’s Path. Yhtyeen The Ten Commandments -debyytin julkaisusta taas tuli juuri kuluneeksi neljännesvuosisata.

Verkkoon on isketty juhlan kunniaksi aiheeseen liittyviä valokuvia esittelevä videonpätkä, jonka pariin pääsee tästä:

Lisää luettavaa