Deep Purplen entiselle kirjanpitäjälle vankeustuomio – kavalsi bändin rahoja parin miljoonan punnan edestä

Menetti rahat sijoitettuaan ne huijauksiksi osoittautuneisiin hankkeisiin.

01.05.2019

Surrey Newsin mukaan ikonisen rockyhtye Deep Purplen entinen kirjanpitäjä Dipak Rao, 71,  on tuomittu kuudeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Raon todettiin syyllistyneen vilppiin ja varastetun omaisuuden siirtämiseen.

Rao käytti rojalti- ja tekijänoikeusmaksuja hoitavien HEC Enterprises ja Deep Purple Overseas -yhtiöiden varoja omiin hämäräpuuhiinsa vuosien 2008-2014 välisenä aikana. Hän menetti rahat sijoitettuaan ne useisiin hankkeisiin, jotka osoittautuivat lopulta huijauksiksi. Rao varasti ja menetti yhtiöiden rahoja kaikkiaan 2,2 miljoonan punnan edestä, mikä vastaa nykykurssilla noin 2,5 miljoonaa euroa.

Puolustus vetosi siihen, että rahoja oli ensin käytetty ”hetkellisessä mielenhäiriössä, jotka johtivat lopulta koko kamalaan sotkuun” ja että varastettua rahaa ei käytetty leveään elämiseen, vaan niillä yritettiin minimoida jo syntyneet tappiot.

”Hän vain toimi niin kuin ajattelematon ja liian syvälle joutunut mies toimii”, puolustusasianajaja Rhys Meggy kommentoi.

Rao tunnusti syyllisyytensä kahteen syytekohtaan maanantaina 29. huhtikuuta. Tiistaina 30. huhtikuuta annetussa tuomarin päätöksessä Rao määrättiin istumaan tuomiostaan vähintään puolet, jonka jälkeen hän voi päästä ehdonalaiseen. Rao ei myöskään saa olla minkään yhtiön johtoasemassa vuoteen 2028 asti.

Lisää luettavaa