”Demons Are a Girl’s Best Friend”, väittää Powerwolf uudella musiikkivideollaan

Demonit on ikuisia.

25.05.2018

Jo seitsemännen albuminsa The Sacrament of Sinin 20. kesäkuuta julkaiseva saksalainen hevibändi Powerwolf on herättänyt huomiota lähinnä visuaalisuudellaan ja tarttuvilla kappaleilla.

The Sacrament of Sin edustaa yhtyeen uran monipuolisinta ja vaihtelevinta tarjontaa, ja sille on ujutettu mukaan jopa Powerwolfin uran ensimmäinen voimaballadi, Where the Wild Wolves Have Gone.

– Ajatus kunnollisesta balladista kyti vuosien ajan, kitaristi Matthew Greywolf kertoi Overdriven haastattelussa.

– Luulen, että joitain vuosia sitten kiertueella kerroin Attilalle (Dorn, laulu), että fanitan klassisia rock- ja metalliballadeja, ja hän sanoi aivan samoin, joten päätimme kirjoittaa jonain päivänä slovarin.

– Kokeilimme hommaa jo aiemmin, kun teimme versiomme Savatagen Edge of Thornsista, jossa on säkeistöjä, jotka vedetään pianon ja laulun avulla; se oli ensimmäinen yrityksemme, ja kuulosti loistavalta!

– Kun rupesimme kirjoittamaan Sacramentia, minulla oli idea mielessäni, ja olin aika luottavainen siihen, että balladi onnistuu. Onneksi kaikki sujui hyvin, ja minun mielestäni kyseessä on yksi albumin kohokohdista!

No, tuoreen musiikkivideon kappale ei todellakaan ole Where the Wild Wolves Have Gone, mutta kyseessä lienee kuitenkin  levyn parempaa laitaa edustava raita.

Lisää luettavaa