Disturbed julkaisi uuden singlen – ”Meistä itsestämme on tullut pahin vihollinen itsellemme”

Kappale löytyy yhtyeen tulevalta albumilta.

15.07.2022

Disturbed on julkaissut uuden Hey You -singlen sekä kappaleen kylkeen tehdyn musiikkivideon. Videon pariin pääset tuosta alta.

”Tämä on herätyshuuto. Meistä itsestämme on tullut pahin vihollinen itsellemme. Sivistyneestä keskustelusta on tullut poikkeus normaalin sijaan. Ihmiset ovat kadottaneet itsensä ja tulleet suuttumisesta riippuvaiseksi”, nokkamies David Draiman kertoo uudesta singlestä.

Hey You löytyy yhtyeen tulevalta pitkäsoitolta, josta ei vielä tässä vaiheessa ole sen tarkempia lisätietoja. Draiman kertoi taannoin Loudwire Nightsin haastattelussa uuden levyn musiikin olevan ”aggressiivista, rytmistä ja mahtipontista”, joka miellyttänee bändin alkuaikojen soundin ystäviä.

Yhtyeen edellinen pitkäsoitto Evolution julkaistiin vuonna 2018.

Lisää luettavaa