Doomia 70-luvulta tähän päivään – Pentagram ennakkokuunteluttaa uutukaistaan

19.08.2015

Pentagram julkaisee Curious Volume -pitkäsoittonsa 28. elokuuta, mutta tarjoaa sitä kuunneltavaksi jo nyt.

Doom metalin legendojen joukkoon lukeutuvan mulkosilmäisen laulajan Bobby Lieblingin johtamassa kokoonpanossa vaikuttavat kitaraikoni Victor Griffin, basisti Greg Turley ja rumpali Pete Campbell. Biisejä uudelle levylle ovat kirjoittaneet kaikki paitsi viimeksi mainittu.

Lieblingin kynäilemät kappaleet Lay Down and Die, Earth Flight ja Sufferin’ juontavat juurensa solistin mukaan aina 1970-luvulle. Misunderstood näki päivänvalon Lieblingin mukaan 80-luvulla ja Because I Made It 90-luvulla.

Muistutellaanpa myös Pentagramin Suomen-keikasta. Yhtye nähdään 10. marraskuuta Jyväskylän Lutakossa. 27 euroa maksavat pääsyliput ovat olleet myynnissä Tiketissä jo tovin.

Miltä yllä listatut doom-rallit ja levyn muukin materiaalikin kuulostaa? Surffaa tämän linkin taakse ja laita soimaan.

Lisää luettavaa