Olette puskeneet aiemmin ulos vain pienjulkaisuja. Minkälaista Hidden Beyond Time -kokopitkän purkittaminen oli?
– Suurin osa levystä nauhoitettiin meidän silloisella treeniksellä ja loput tehtiin kommuunin saunamökissä. Ex-kitaristimme Wilho oli vastuussa recin painamisesta koko prosessin ajan. Me ollaan tehty kaikki aina diy-meiningillä, ja sama linja jatkui, kitaristi Lauri Lyytinen muistelee.
– Meillä ei ollut levyn tekemiseen mitään aikataulua, joten siihen saatiin kulutettua hetki. Esikoisalbumi on hyvä ajankuva vuosista 2015–21. Pitsaa ja Trooper-olutta meni nauhoitusten aikana paljon.
Olette suhteellisen nuoria jätkiä, mutta musiikkinne on vanhaa. Oletteko olleet aina tällaisen tyylin perään?
– Nuoresta en tiedä, koska ollaan kaikki yli kolmekymppisiä ja veivattu rokkia yli kymmenen vuotta eri kokoonpanoissa. Meidän kaikkien synttärit on muuten sattumalta kuukauden sisällä toisistaan.
– Me ollaan kuunneltu tämän tyylistä musaa pitkään. Itselleni tärkeä homma biisejä kirjoitellessa on tavoitella sitä samaa fiilistä, joka tuli, kun harjoitteli joskus teininä Iron Maidenin ja Metallican biisejä kitaralla.
Mitä nimi Green King tarkoittaa?
– Meidän piti soittaa alun perin stoneria, mutta homma lähti nopeasti laukalle perinteisemmän hevin ja kitarastemmojen maailmaan. Green King oli hönö pilvireferenssi, mutta hyvinhän tuo sopii myös nykyiseen tyyliin.
– Nimessä yhdistyvät hauskasti stoner-menneisyys ja mielikuvat fantasiakirjojen kuvitteellisesta homekorvaisesta Vihreästä kuninkaasta. Green King voisi olla vaikka muiden väriteemaisten kuninkaiden, King Crimsonin ja King in Yellow’n, degeneroitunut jatkumo.
Onko Green King mielestäsi livebändi?
– Kaikki biisit tehdään lähtökohtaisesti livenä soitettaviksi. Vaikka kikkailisi studiossa kuinka paljon, biisit löytää viimeisen muotonsa aina livenä. Debyytille tuli tosin pari kokeellisempaa välibiisiä, joita tuskin tullaan soittamaan lavalla.
Moni pitää vanhahtavaa ”viiksiheviä” ironisena hassutteluna. Mitä sanottavaa teillä on tähän?
– Haluaisin vastata äänikollaasilla, johon on nauhoitettu Tony Iommin, Uli Jon Rothin, Ted Nugentin ja James Hetfieldin viiksien tuhinaa… Itse tykkään viiksistä ja hevistä ilman ironiaa. Ehkä ironia on jokin suojakilpi niille, jotka eivät uskalla myöntää tykkäävänsä jostain bändistä oikeasti.
– Kauneus on kuitenkin kuulijan korvassa, enkä pahastu, jos joku kokee meidän musiikin hassuna tai diggailee siitä ironisesti. Mielipiteitä musiikista ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Meillä ainakin on hauskaa tätä hommaa tehdessä.
– Tällä hetkellä meillä kaikilla taitaa muuten olla viikset. Jopa rumpali Ode on saanut pari karvaa nenänsä alle! Ehkä se on käynyt salaa viiksettömyyshoidoissa. Itsellänikin viikset alkoi kasvaa vasta kolmekymppisenä. Basisti Hege oli jo 16-vuotiaana kunnon karvanaama.
Julkaistu Infernossa 11/2022.