”Ei meissä ole oikein kaupallista tarttumapintaa, emmekä syleile metalliveljeyttä” – haastattelussa mustan deathin sanansaattaja Desolate Shrine

Desolate Shrinen death metal puskee synkästä paikasta. Alitajunnan syvissä luolissa syntyvät sekä yhtyeen musiikki että sanoitukset. Portit ovat auki, astu sisään.

Kuva: Kammio Visuals

Death metal -genre pitää sisällään hyvin monenlaista yhtyettä. On gore-koulukunnan suolistajaa, yhteiskunnallisesti kantaaottavaa ryhmää, flanellipaitaista perusjunttaajaa, yrtiltä lemuavaa kieli poskessa -linjaa ja avaruussfääreissä matkaavaa kikkailua.

Sitten on brutaali, pimeämpi puoli. Noissa varjoissa työskentelee myös helsinkiläinen Desolate Shrine, jonka kuolometallia ei kuunnella bermudasortseissa Piña Colada kädessä.

Vuonna 2010 perustettu Desolate Shrine on puristanut levyjä hyvällä sykkeellä: Tenebrous Towers ilmestyi 2011, The Sanctum of Human Darkness seuraavana vuonna ja The Heart of the Netherworld 2015. Nyt suoran jatkoksi on saatu Deliverance from the Godless Void.

Kiekkoja on ilmestynyt nykymittapuun mukaan melkoisen tiheästi. Ette taida kärsiä ainakaan luovuuden puutteesta?

– The Heart of the Netherworldin jälkeen oli tarkoitus pitää pitkää taukoa ja keskittyä muihin projekteihin, sanoo kaikista instrumenteista ja sävellyksistä vastaava LL.

– Kun tekee useamman levyn ”samanlaista” musiikkia, tietynlaiset muut elementit on siirretty pitkäksi aikaa syrjään ja ne rupeavat kaipaamaan jonkinlaista väylää purkautua. Myös Sanctumin jälkeen oli tarkoitus pitää taukoa, mutta oma sävellystyyli, mieltymykset ja visio on ilmeisestikin kovakoodattu päänuppiini. Usein kappale, jonka pitäisi olla alkusysäys toiselle projektille tyyliin ”nyt teen jotain erilaista!”, päätyy olemaan todellisuudessa Desolate Shrinea. Omista sävellyksellisistä kikoista ja ideaaleista on todella vaikea päästä eroon. Ainakin minun.

LL ei nielaise väitettä kiivaasta julkaisutahdista pureskelematta.

– Ei meidän tahti ole kovinkaan hurja, levy kahdessa vuodessa. Päässä pyörii jatkuvasti konsepteja, ideoita ja riffejä, jotka joko jalostuvat kappaleiksi tai eivät. Siihen nähden, että sävellystyö on tavallaan keskeytymätöntä, ainakin passiivisesti, tahti ei mielestäni ole kovinkaan ripeä.

Uuden luominen

Tuoreen musiikin synnyttäminen tyhjästä on aina oma projektinsa ja prosessinsa. Miten Deliverance from the Godless Voidin biisit saivat alkunsa?

– Samalla tavalla kuin aikaisempienkin levyjen, eli yrittämällä saada siirrettyä päässä pyörivät ideat kitaran kautta talteen. Yleensä ne muuttuvat matkalla melko paljonkin ja muovautuvat kappaleen rakentuessa viimeiseen muotoonsa.

– Kappaletta rakentaessa sille muodostuu ikään kuin tarina, tapahtumapaikka, aika ja muoto, mitä pyörittelen päässäni. Se ohjaa säveltämistä varsin paljon. Ei ihan perinteinen metodi, ja vaikka tämä osittain onkin ”riffejä peräkkäin” -osastoa, riffeillä pitää olla toisiinsa jokin muukin suhde kuin se, että ne kuulostaa hyvältä.

Mitä uutta Desolate Shrinen ilmaisuun on tullut uuden levyn myötä, ja mistä vanhasta on pidetty kiinni?

– Olisi helppo sanoa, että mielestäni ei ole tullut mitään uutta, mutta tosiasiassa levy on kansitaiteita myöten fokusoidumpi. Kappaleissa ja kansissa on yksi tai kaksi suurempaa teemaa, joiden ympärille asiat rakentuvat.

Kansikuvassa on käsiä, pimeyttä ja liekkejä. Mitä se viestittää tai symbolisoi?

– Tulta, pimeyttä ja tyhjyyttä, kuuluu tiivis ja tyhjentävä selitys.

Desolate Shrinen musiikki on erittäin tummana vellovaa kuolometallia, jonka otteeseen on oikeissa oloissa helppo antautua. Voisi kuvitella, että myös musiikin tekeminen vaatii tietynlaisen olotilan ja -suhteet. Millaisissa oloissa uusi albumi on purkitettu?

– Levy äänitettiin omalla pajalla, kuten kaikki aikaisemmatkin julkaisut. Sekä sävellys- että äänitysmoodi vaatii mahdollisimman täydellisen flow-tilan. Sen saavuttaminen onnistuu joskus paremmin, joskus huonommin. Siihen voi kuitenkin oppia, eivätkä epäedulliset olosuhteet ole aina este.

– Keskittyminen siihen, mitä on tekemässä, ja muun maailman sulkeminen ulkopuolelle käy jatkuvasti helpommaksi. Tilan saavuttaminen on myös vaatimus säveltäessä – koen musiikin olevan tämän bändin kohdalla enemmän alitajunnan ilmentymä kuin tietoinen prosessi. On siis ollut tietoinen valinta tehdä sävellystyötä intuitiivisesti.

Epäpyhä kolminaisuus

Desolate Shrinen kokoonpano ei ole sieltä tavanomaisimmasta laidasta. Bändi on trio, jossa LL:n lisäksi vaikuttavat laulajat MT ja RS. Miten tällaiseen ratkaisuun on päädytty?

– Minä sävellän musiikin, eli minun pitäisi kai olla kitaranvarressa, LL aloittaa.

– Koen kuitenkin olevani eniten rumpali, joten koska musiikkia on vaikea säveltää rummuilla, olen päätynyt ottamaan kaiken omiin käsiini. Kaksi laulajaa oli aluksi omituisten sattumien summa, mutta huomattiin tämän kokoonpanon toimivan silloin ja edelleenkin.

Lyhyelläkin matematiikalla voi laskea, ettei tällä paketilla voi lähteä keikkahommiin. Tai no, lopputulos olisi vähintäänkin mielenkiintoinen.

– Live on hankala pala, joka vaatii sen, että saavutettaisiin jonkinlainen valmiustila. Keikkatarjouksia on tullut, ja olemme joutuneet kieltäytymään niistä lähiaikoina. Täysin nollista jäsenten rekrytoiminen, opettaminen ja treenaaminen on iso riski, varsinkin, jos keikka on tulossa melko nopeasti. Jos saisimme saavutettua valmiustilan ja käytäisiin silloin tällöin ylläpitämässä tasoa, olisi huomattavasti helpompi vastata keikkatarjouksiin myöntävästi. Katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Desolate Shrinen kappaleet ovat keskimäärin melkoisen pitkiä. Kuuden minuutin raja paukkuu jatkuvasti, ja yli kymmenen minuutinkin on menty. Ovatko kolmen minuutin rallit mahdollisia?

– Toki. Pituus ei ole itseisarvo laisinkaan, mutta sävellysmetodi muovaa kappaleista pitkiä. Meitä on jonkin verran kritisoitu aiheesta, ja se on ihan ymmärrettävää. Itse olen musiikin kuuntelijana pitänyt lähes poikkeuksetta levyjen pitkiä kappaleita parhaimpina. Niissä on tilaa rakentaa jotain niin sanottua peruskappaletta syvempää ja kiehtovampaa, joka yleensä myös kestää paremmin aikaa, kun tutkittavaa löytyy. Pituus ei takaa automaattisesti onnistumista mutta tarjoaa hyvin rakennettuna minulle erittäin paljon.

Desolate Shrine edustaa eittämättä marginaalista death metalia, mutta sitä on silti haastavaa tunkea kovin ahtaaseen lokeroon. Kaikkea dominoi joka tapauksessa jatkuva ja armoton pimeys. Kuinka kuvailisit yhtyettäsi ihmiselle, joka ei ole kuullut musiikkianne koskaan ennen?

– Leveällä pensselillä maalattuja mustan eri sävyjä musiikkina. Tai vaihtoehtoisesti kehottaisin katsomaan levyn kansikuvaa.

Viha ja rakkaus

Puhuitte joskus Infernon sivuilla death metal -porukan lainalaisuuksista, siis siitä, mikä on oikea ja väärä tapa tehdä deathiä…

– Muistankin tämän hyvin. Olen itse musiikin suhteen samanaikaisesti sekä puristinen että avantgarde-henkinen, varsinkin metallin, LL sanoo.

– Toisaalta arvostan todella paljon perinteitä kunnioittavaa old schoolia ja luupäistä junttaa. Väkisin uudistuminen ja kikkeliskokkelis-tyyppiset syntikka/banjo/sorsapilli-viritykset ovat perseestä. Kuitenkin rajoja pitää koetella ja uudistua. Näin tekeminen on aivan mielettömän vaikeata, ja on osittain sattumankauppaa saada homma toimimaan. Eli suhtautumiseni on ehkä paradoksaalista. Vihaan ja rakastan sekä uutta että vanhaa samanaikaisesti.

– Joidenkin mielestä emme kuulosta vuoden 1991 Graveltä tai Morbid Angeliltä. Emme ole tarpeeksi puhdasta tai tarpeeksi old schoolia. Kuulemma jopa kosiskelemme mainstreamiä. Ei ole minun asiani ottaa kantaa siihen, mikä on oikeaa ja väärää death metalia.

– Haluan pitää vapauden, että määrittelen omat suuntaviivat musiikille, jota tämä bändi tuottaa. Jos minulla on luonteva tapa tehdä mitä teen, en rajoita itseäni muiden mielipiteiden perusteella. Tämä voi kuulostaa joidenkin korviin siltä, että koen meidän olevan parempia kuin muut, snobeja jopa. Enemmän kyse on kuitenkin nihilismistä ja tympääntymisestä.

Minkälainen musiikki pyörii soittimessasi juuri nyt?

– Tällä hetkellä soivat viimeisimmät vinyyliostokset, jotka ovat osin nuoruuden suosikkeja ja osin uudempia tuttavuuksia: Dødheimsgardin Monumental Possession, Acrimoniousin Eleven Dragons, Alice in Chainsin Dirt ja Spiren Entropy.

Viimeksi Infernon haastattelussa kerroit kuuntelevasi soundtrackejä. Ovatko ne yhä soittolistallasi?

– Soundtrackit eivät ole hetkeen olleet soittimessa, mutta niiden aika koittaa taas. Musiikin kuunteluun on viime vuosina jäänyt melko vähän aikaa, kun on jatkuvasti omia projekteja tai miksauksia, joihin pitää keskittyä.

Linja pysyy

Death metal -kenttä on tulvillaan tapauksia, joissa bändi on päättänyt vaihtaa suuntaa ja tuoda mättämiseensä uudistuksen tuulia. Usein tämä on tarkoittanut ilmaisun keventämistä ja epäkuolometallisten elementtien mukaan ottamista. Toisinaan kyse on luonnollisesta uomasta, joskus taas tietoisesta päätöksestä muuttua.

Voisimmeko joskus todistaa Deso-maailmassa totaalista muutosta tai irtiottoa á la Ulver?

– Aika vaikea kuvitella ihan mitään niin radikaalia, LL sanoo. – Kuten sanottua, Desolate Shrinen kaikki tekeminen pohjautuu tiettyihin kulmakiviin. Jos sävellys- tai tekstikynä rupeaa viemään luontaisesti ihan erilaisille vesille, on parempi perustaa sitä varten toinen bändi.

Yhtyeellänne on tasaisesti kasvava suosio underground-piireissä. Voisitko kuvitella Desolate Shrinen kiertävän jonkin tunnetun nimen kanssa, vaikkapa valtavirtaan ajat sitten rysäyttäneen Amorphisin?

– Voisi olla helpompi kuvitella, että Amorphis palaisi parikymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Operoimme aika kapealla sektorilla ja olemme senkin sisällä aika niche. Ei meissä ole oikein kaupallista tarttumapintaa, emmekä syleile metalliveljeyttä. Ehkä, jos kiertäisimme, paikkamme olisi mieluummin pimeimmissä luolissa kuin isoilla lavoilla.

– Amorphisin ensimmäiset julkaisut ovat kuitenkin helvetin hyviä, joten olisihan se siinä mielessä ihan mielenkiintoista.

Millaista palautetta olette saaneet fanien suunnalta, ja mitä fanit merkitsevät Desolate Shrinelle?

– Varmaan aika perinteistä palautetta. Ainakaan minulle ei ole kantautunut mitään kovin erikoista. Aika vaikea sanoa, mitä fanit merkitsevät, kun en ole kovin tiukasti tekemisissä fanien tai muidenkaan ihmisten kanssa bändiasioissa. Minusta on vaikea lässyttää omasta bändistä ja mainostaa sitä. Se tuntuu ankealta. Samanaikaisesti tiedän, että markkinoida pitäisi, mutta mielelläni ulkoistaisin sen niille, jotka osaavat sitä tehdä.

Keskisormi pystyssä

Kaikella on alkunsa, ja tietyssä isässä imetyt sanat ja sävelet tuppaavat ohjaamaan loppuelämän musiikkitottumuksia. Mitkä bändit tai millainen musiikki kiinnostivat sinua vaikutteita vastaanottavassa teini-iässä?

– Tässä lienee luvassa aika vähän yllätyksiä… Hyvin perinteinen tarina: Metallican, Slayerin ja vastaavien kautta kohti tummempia vesiä. Hieman ennen 1990-luvun puoliväliä löytyivät A Blaze in the Northern Sky, Storm of the Light’s Bane, In the Nightside Eclipse, Left Hand Path, Clandestine ja muut. Yhdeksänkymmentäluvun Norja-skene kolahti kaikkein kovimmin, ja ruotsalainen death metal tuli kuvioihin hieman myöhemmin.

LL kertoo viihtyneensä aina jollain tapaa musiikin parissa, ” pianotunneilla tai räpeltämässä Fast Tracker 2 -ohjelmalla”. Desolation Shrinen perustamisen aikoihin hän kertoo löytäneensä aikakauden 1989–92 ruotsalaisen death metalin uudelleen.

– Olin totaalisen kypsä mihinkään teknisempään kikkailuun. Soulside Journey maistui taas pitkän tauon jälkeen, mikä on Tenebrous Towersia kuunnellessa aika ilmeistä.

– En muista tarkkaan, mutta alkusanat taisivat olla jotakuinkin seuraavanlaiset: kitaraan HM-2-särkijä, tempo saa olla helvetin hidaskin, pitää ruopata ja soittovirheet kuuluvat asiaan. Nykytilaan verrattuna tekeminen on muuttunut hieman, jos ei nyt ammattitaitoisemmaksi, niin ainakin vähemmän rävellykseksi ja HM-2 on jäänyt pienempään rooliin. Aikansa kutakin. Sanctumin aikoihin pyörittiin vähän synkeämmissä vesissä ja päätin rakentaa jonkinlaista antiteesiä senhetkiselle nykymusiikille. Kai meillä on aina keskisormi näyttämässä mihin suuntaan milloinkin.

Jos elämässäsi ei olisi musiikkia tai Desolate Shrinea, kuinka kanavoisit tuntemuksesi?

– En tiedä. Ehkä yrittäisin maalata enemmän tai tehdä jotain muuta taidetta. Ehkä se purkautuisi kropan rääkkäyksenä: jonain ylilyötynä raudan pumppaamisena tai muuna omia rajoja haastavana lajina. Itseään ei voi ikinä päästää helpolla. Koen olevani eteenpäin pyrkivä ihminen, joka haluaa jatkuvasti haastaa itseään, välillä liiankin kanssa. Maltti ei ole valttia ja jarrut on rikki.

Kuvaile vielä lopuksi, mitä Desolate Shrine vuonna 2017 sinulle edustaa.

– Musiikillista peilausta henkilökohtaiseen pimeään.

KAINALO: Synkkiä sanoja alitajunnasta

Desolate Shrinen toinen laulaja MT kirjoittaa kaikki yhtyeen sanoitukset. Hän avasi Infernolle teemoja ja tunnelmia tekstien takana – ja tarina on tummaa.

– Viimeiset pari vuotta henkilökohtaisen elämäni olosuhteet ovat olleet erittäin haastavat. Ehdottomasti vaikein ajanjakso on käsittänyt vaimoni kamppailun syövän kanssa. Tämän matkan varrella on monestakin eri syystä ollut pakottava tarve pysähtyä useampaan otteeseen.

– Noissa pysähdyksen hetkissä on ollut noukittavissa inspiraation siemeniä, vaikka aihealueet ovat olleet erittäin musertavia ja rehellisyyden nimissä aika ajoin myös äärettömän pelottavia. Ryhdyin määrätietoisesti pakottamaan itseäni kohtaamaan voimakkaimpia kipu- ja lukkokohtiani, ja varsinkin viimeisen kahden vuoden aikana olen sukeltanut syvemmälle itseeni kuin koskaan aiemmin. Sieltä on sitten noussut pintaan muun muassa pelkoja, häpeää, epävarmuutta, surua ja vihaa.

– Yksi kenties tärkeimmistä oivalluksista on ollut saavuttaa aitoa armollisuutta itseään kohtaan. Sen kautta on sitten ollut helpompi hengittää, ja näin kasvulle sekä kehityksellekin on muodostunut enemmän tilaa. Näiden olosuhteiden pohjalta syntyivät myös Desolate Shrinen uudet sanoitukset.

– Kuten LL on muistaakseni jossain yhteydessä lyhyesti tiivistänyt, lopputuloksessa vallitsee vahva kolminaisuus: sanoitukset, musiikki ja taide, jotka yhdessä luovat niin sanotun sielun kokonaisuudelle. Itse karsastan näkemystä, että DS:n koko olemus olisi yksinään sanoituksissa, vaikka niillä onkin erittäin vahva rooli.

– Sanoitusten aihealueet, teemat ja merkitykset vaihtelevat levyillämme paljonkin. Tiivistäen voisi sanoa, että kyllä niissä aina senhetkinen elämäntilanne heijastuu. Kirjoittaminen on itselleni erittäin väkevä työkalu – eräänlainen vahvalla intuitiivisella energialla ladattu avain – avaamaan erilaisia portteja alitajunnan pimeimmissä kerroksissa. Se kaikki, mitä sieltä sitten kulloinkin materialisoituu, yllättää monesti itsenikin skaalan ollessa myrkyllisistä ja tuhoisista tuntemuksista aina euforiaan ja voimaantumiseen.

– Kun asetun kirjoitustyön ääreen, en tavallaan koskaan ole tietoisesti sidoksissa tässä ajassa ja paikassa, vaan hyvinkin transsinomaisessa tilassa mahdollisimman avonaisena ja tyhjänä vastaanottamaan sen kaiken, mitä pimeältä puolelta ilmaantuu. Ajatuksen ja idean materialisoiduttua ryhdyn sitten jäsentelemään ja työstämään tuotosta viimeiseen muotoonsa. Useimmiten minulle alkaa valjeta vasta tuossa vaiheessa kullakin hetkellä käsillä olevien sanoitusten merkityksellinen sisältö.

– Alitajunnan ja mielikuvituksen tuotosten välillä on merkittäviä eroja. Siinä missä koen tietoisen alitajunnan kanssa työskentelyn avaavan henkilölle itselleen jotain todella merkityksellistä – piilotettua totuutta, hiljaista tietoa, syvältä sisältä päin – niin vastaavasti miellän mielikuvituksen tuotokset tiedostamattoman olotilan kuvina ja tuntemuksina, joiden ärsykkeet ja vaikutteet kumpuavat ulkoapäin. Sanoituksemme ovat hyvin vahvasti alitajuntaan sidonnaisia ja niihin on kanavoitu tuota mainitsemaani sisäistä sanomaa. Tämä näkyy elämässäni bändin ulkopuolella ehkä voimakkaimmin persoonani kautta, intuitiivisten ajatusten ja päätösten muodossa.

MT tiivisti lyhyesti jokaisen uuden albumin kappaleen ytimen:

The Primordial One.

– Egon tuhoaminen.

Lord of the Three Realms.

– Itsensä haastaminen. Vahingollisten ominaisuuksien tuhoaminen ja uuden rakentaminen.

Unmask the Face of False.

– Menettämisen pelko.

The Waters of Man.

– Itsetuhon voiman valjastaminen voitokkaaksi syvemmän merkityksen löytämisen kautta.

The Graeae.

– Haavoittuvaisuus ja katoavaisuus yhdistettynä ihmisen syklisyyteen.

Demonic Evocation Prayer.

– Oma henkilökohtainen mantranomainen seremoniakaava Itsen vahvistamiseen ja voimaannuttamiseen.

The Silent Star.

– Alitajunta ja sen parissa työskentely. Hiljainen, salattu tieto.

…of Hell.

– Saatana ihmisessä.

Juttu on julkaistu Infernossa 10/2017.