”Emme anele itsellemme faneja ja mainetta” – haastattelussa jenkkimekkaloitsija Nails

Usein jopa powerviolence-genreen tyrkätty Nails jatkaa hurjan ja intensiivisen musiikkinsa vyöryttämistä. Vaikka porukan kehitys on ollut nousujohteista, yhtye olisi todennäköisesti olemassa ilman ainuttakaan fania.

15.08.2016

Asukasluvultaan hieman Tamperetta pienemmässä Oxnardin kaupungissa Floridassa alkunsa saanut Nails on edennyt kolmannelle levylleen. Uskomattoman kiukkuisesti korville syljeskelevä You Will Never Be One of Us kertoo tyhmemmällekin kuulijalle, että nyt ollaan tosissaan ja ilme tiukkana. Bändin viesti ei tarvitse tuekseen edes sanoituksia, sillä musiikki puhuu puolestaan, kuten tavataan sanoa.

Pureudutaanpa aluksi hieman albumin tittelin merkitykseen. Mitä ajatte sillä takaa?

– Se kertoo feikkaavista tyypeistä, jotka tekevät musiikkia ja käyttävät sitä hyväkseen ainoastaan saadakseen itselleen pääomaa eivätkä tehdäkseen sen avulla jotain positiivista, kitaristi-laulaja Todd Jones selvittää.

Nailsin kaksi ensimmäistä levyä on ollut huomattavan vihaista tavaraa, mutta vasta Nuclear Blastille julkaistulla kolmannella kolahtaa kunnolla. Soundi vaikuttaa jatkuvasti raskaammalta ja metallisemmalta, ja päättömän hakkaamisen sijasta mukana on useita napakalla tavalla tarttuvia kappaleita.

Onko bändi mennyt omastakin mielestänne levy levyltä raskaampaan suuntaan?

– No, kyllä minä ainakin olen sitä mieltä. Uusi albumi on ehdottomasti tylyin juttu, mitä olemme koskaan tehneet.

Mistä tämä kaikki voima ja väkivaltaisuus kumpuaa?

– Ihan vain tavallisesta elämästä ihmisenä, ei siihen muuta tarvita.

Jos puhutaan väkivallasta noin yleensä, uskotko, että väkivaltaa voi käyttää myös hyvään tarkoitukseen?

– Uskon. Joskus ihmiset eivät yksinkertaisesti tajua järkipuhetta, ennen kuin saavat kunnolla nyrkistä naamaansa.

Harvinaisen selvä homma. Useimmiten rajua metallia soittavat ihmiset tuppaavat olemaan henkilöinä hyvinkin mukavaa ja leppoista porukkaa. Näetkö itsesi tällaisena tyyppinä?

– Ei minua oikeastaan kiinnosta puhua itsestäni, Jones vaikeroi.

Okei, puhutaan sitten metallimusiikista. Siinä kaikki keksimisen arvoinen on keksitty vuosikymmeniä sitten, eikä Nailsinkaan grindaavassa, monilta osin hiukan thrash metalin suuntaan viistävässä hardcoressa ole totta puhuen yhtään mitään uutta.

Miksi ihmisten tulisi tutustua Nailsin musiikkiin? Mitä annettavaa musiikillanne on kuulijoille?

– En ole missään nimessä sitä mieltä, että ihmisten TULISI kuunnella meitä, mutta olemme löydettävissä, mikäli ihmiset jostain syystä HALUAVAT kuunnella meitä.

– Sanon vielä kerran, että olen ollut aina huono määrittelemään, mitä minä olen, tai mitä tämä bändi on. Emme anele itsellemme faneja ja mainetta tai yritä kaupitella musiikkiamme kenellekään väkisin. Mutta jos olet kiinnostunut tekemisistämme, olemme valmiina tarjoamaan sinulle kaiken, mitä meillä on annettavana.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 6/2016.

Lisää luettavaa