Rioghanilla on takanaan maittava viikonvaihde. Monipuolista modernia metallia soittavan bändin toinen levy on juuri julkaistu, ja tilannetta on juhlittu nykyoloissa hieman poikkeukselliseen tyyliin striimikeikalla. Laulaja-sanoittaja-säveltäjä Rioghan Darcylla on syytä leveään hymyyn.
– Striimikeikka meni yli odotusten, vaikka sitä ennen olikin hieman teknistä hämminkiä ja jouduttiin muun muassa vaihtamaan palveluntarjoajaa. Katsojia oli lopulta monta sataa ja olimme ihan ihmeissämme, hän iloitsee.
– Me ei haluttu pitää mitään perusmallin levyjulkkaribileitä, vaan tehtiin striimikeikka, jollaisia monet eivät tunnu enää järjestävän. Ne ovat jääneet vähän poikkeusaikojen jutuksi, mutta me ollaan tehty muutenkin asioita aika omalla tavallamme.
Itsenäistä tekemistä
Rioghanin matka nykyiseen pisteeseen on tosiaan ollut omanlaisensa. Rioghan Darcy kuvailee yhtyeen tietä hämyisestä sooloprojektista bändiksi pitkäksi ja vaiheikkaaksi.
– Ihan aluksi mä kirjoitin runoja ja kuuntelin musiikkia, eli nämä olivat ihan erillisiä asioita mun elämässä. Jossain vaiheessa mukaan hiipi lauluharrastus, ja sitä myötä aloin miettiä varovaisesti, olisikohan näistä teksteistä mitenkään mahdollista tehdä omaa, ihan oikeaa musaa.
– Tehtiin ensimmäinen ep, ja vastaanotto oli hyvä. Omaksi yllätyksekseni tästä kaikesta pystyi kuin pystyikin tekemään musiikkia, ja siitä pidettiin.
Ensimmäisellä ep:llä Rioghan soi hieman kevyemmin ja elektronisemmin. Laulaja alkoi kaivata musiikkiinsa bändisoittoa, ja matka kohti nykyistä Rioghania alkoi soittajien etsinnällä.
– Onneksi löysin Teemu Liekkalan, jonka kanssa tehtiin ensimmäiselle täyspitkälle muutamia biisejä. Kun niitä piti alkaa äänittää, tarvittiin tietenkin rumpali, ja Teemu ehdotti Valtteria [Revonkorpi].
– Ekan levyn ajan olimme trio, mutta keikoille me löydettiin matkaan Tero [Luukkonen, kitara] ja Antti [Varjanne, basso], enkä keksinyt mitään syytä, miksi me pidettäisiin livejäseniä jotenkin erillään bändistä.
Kun kokoonpano kasvoi, Rioghanin musiikki sai uusia muotoja. Nyt sitä voisi kuvailla moderniksi metalliksi goottilaisilla ja progressiivisilla höysteillä.
– Mä itse oon avoin todella monenlaiselle musalle, enkä ole koskaan ollut vain jonkin tietyn genren kuuntelija. Mutta jos pitää valita jokin genre, joka on eniten sydäntä lähellä, se on progressiivinen metalli. Progessahan on se hyvä puoli, että se jättää oven auki kaikelle. Meidän periaate onkin, että tässä musassa kaikki on mahdollista.
Different Kinds of Losses -debyytti (2022) ja nyt ilmestynyt Kept ovat täsmälleen sitä, mitä bändi haluaa musiikkinsa olevan. Tämä kuuluu myös siinä, että kakkoslevy eroaa monin tavoin edeltäjästään.
– Siitä asti, kun Motion-kappale valmistui, se on mielestäni edustanut yhden kappaleen muodossa lähes kaikkea sitä, mitä me halutaan tällä musiikilla sanoa ja tehdä. Jos pitäisi kertoa meidän stoori yhdellä kappaleella, se olisi Motion.
– Toinen lempparini on Red. Se oli vaikea biisi tehdä. Siinä pyöriteltiin kaikenlaisia osia. Joitain otettiin pois, joitain taas lisättiin ja vanhoja pistettiin takaisin. Biisistä oli neljä erilaista demoa, eikä siitä meinannut tulla mitään, kunnes yhdistettiin niistä demoista pari. Kyllä kannatti vääntää, koska raastavalle kappaleelle syntyi raastava syntytarina.
Tuore albumi ilmestyi omin kustantein Inverse Recordsin jakelun kautta, vaikka kansainvälisiä julkaisijoitakin olisi löytynyt.
– Meillä oli pari keskustelua eri levy-yhtiöiden kanssa, mutta niissä oli pöydällä muutamia asioita, joista en ole valmis joustamaan. Mulle on tärkeää, millä tavalla tämä bändi toimii, Rioghan Darcy kertoo.
– Me ei haluttu, että kukaan sanoo, miten tätä bändiä markkinoidaan. Eikä me haluttu levy-yhtiölle, jonka kaikki bändit ovat ”female fronted metalia”. En halua promota tätä bändiä itseni tai sukupuoleni kautta. Mun mielestä tuollaiset asiat ovat todella last season, joten me päätettiin julkaista levy itse, omakustanteena.
Koko repertoaari haltuun
Rioghan Darcyn olisi ihan perusteltua tuoda itseään esiin enemmänkin, ovathan laulajan monipuoliset tulkinnat Kept-albumilla erittäin suuressa roolissa.
Hänen äänenkäyttönsä yltää herkimmistä puhtaista monien sävyjen kautta niin äärimmäiseen huutoon, että kuulija saattaa tarkistaa useamman kerran, onko mukana sittenkin vierailijoita.
– Siitä on tullut itselleni vähän sellainen… peli, laulaja aloittaa salaperäisesti naureskellen.
– Tykkään asettaa itselleni erilaisia haasteita, sekä hyvässä että pahassa, ja vaikken ole muuten kilpailuhenkinen, olen sitä itseni suhteen. Jos en osaa tehdä jotain asiaa, se ärsyttää, ja hakkaan päätäni seinään niin kauan, että se onnistuu. Laulamisen suhteen halusin ottaa koko repertoaarin haltuun, oli mikä oli.
Mainittu on vaatinut paljon harjoittelua, tutkimustyötä ja kurinalaista useiden laulutekniikoiden haltuunottoa. Kuka tahansa voi huutaa, mutta väärin huutamalla ei huuda kovin kauan.
– Aloin katsoa erilaisten laulajien opetusvideoita ja huomasin miettiväni aina musiikkia kuunnellessani, miten sellaista ääntä voi saada ulos. Otin tyylin haltuun aluksi matkimalla ja tein siitä omani.
– Teknisesti haastavinta on ollut laulaa puhtaasti, kovaa ja korkealta. Siinä pitää olla niin paljon kontrollia. Äärimmäisemmät laulut ovat helpompia, kun niistä hoksaa yhden tietyn niksin.
Koska Rioghan alkoi runoista, bändin teksteillä ja musiikilla on yhteen kietoutunut, symbioottinen suhde.
– Kept-levyä tehdessäkin mulla oli paljon runoja valmiina, koska kirjoitan niitä koko ajan. Kun Teemu lähettää mulle jonkin riffi- tai melodia-ideapätkän, alan tutkia omia runojani. Aika usein tulee nopeasti se klikki, että tuossa sävellyksessä on juuri oikeanlaista tunnelmaa tiettyyn tekstiin. Sitten me pystytään aloittamaan kappaleen rakentaminen.
Kirjavien kappaleiden, Rioghan Darcyn äänenkäytön ja lyriikoiden yhdistyessä rakentuu hyvin vangitseva tunnelma.
– Albumin nimi Kept paljastaa jo hieman, minkälaisen sateenvarjon alle levyn teemat sijoittuu, laulaja sanoo.
– Kirjoitan erilaisista vangittuna olemisen kokemuksista. Siitä, että on jäänyt johonkin jumiin tai on pidetty jossain tai jostain poissa. Kaikki tarinat nivoutuvat yhteen, eivät konseptina, vaan ennemmin teemana.
Julkaistu Infernossa 2/2025.