Satan’s Loss of Son? Ymmärrän toki, mitä tuo sanajoukko sinänsä tarkoittaa, mutta mitä se ihan oikeasti meinaa?
Islannista Infernolle soittava laulaja-kitaristi Aðalbjörn ”Addi” Tryggvason hymähtää avauskysymyksen äärellä.
– No, minäpä kerron, ettei asia jää turhaan vaivaamaan. Kymmenisen vuotta sitten kävi niin, että päätin jättää alkoholin ja huumeet kokonaan. Siinä samassa vanha vihtahousu ikään kuin menetti yhden hyvän palvelijansa. Hah hah!
Eräässä vanhassa Sólstafirin paitamallissa komeilee teksti ”Antichristian Icelandic Heathen Bastards”. Vaikka Saatana on siis menettänyt tiukimman otteensa sinusta, et varmaan ole kääntänyt kelkkaasi kokonaan?
– En suinkaan. Tuo aikoinaan keksitty, enemmän tai vähemmän humoristinen lauselma osuu ihan hyvin edelleen.
Mistä hemmetin Satan’s Loss of Sonista tässä edes puhutaan? No, se on Tryggvasonin muutamia vuosia sitten alulle paneman Bastarður-bändin debyyttialbumin nimi. Kyseinen levy ilmestyi hieman yli vuoden päivät sitten, mutta ei hätää: Satan’s Loss of Son sisältää täysin ajatonta musiikkia.
– Bastarður lähti liikkeelle 2018, kun jouduin muuttamaan erinäisten syiden vuoksi vanhempieni luokse noin puolen vuoden ajaksi. Ensi töikseni kasasin pienen studion isäni autotalliin ja aloin tehdä biisejä Entombedin, Motörheadin ja Terrorizerin innoittamana. Tajusin aika pian, että käsissäni on uuden bändin ainekset.
– Olen kuvaillut Bastarðurin soittavan ”crust punk death metalia”, ja edellä mainittujen legendayhtyeiden lisäksi olen ammentanut tunnelmia muun muassa Wolfbrigaden [alun perin Wolfpack] ja Disfearin kaltaisilta bändeiltä. Muistan edelleen elävästi, kun kuulin ensin mainitun A New Dawn Fades -albumin 90-luvun puolivälin tuntumassa. Kun pistin levyn soimaan, olin oikeasti lentää perseelleni. Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Crust punkia hyvillä soundeilla ja jämäkällä tuotannolla? Wolfpack oli hetken aikaa maailman paras bändi. Huono se ei vieläkään!
Droppi-B ja HM-2
Ei tule suurena yllätyksenä, että ansiokkaan turpasaunan tarjoavan Bastarðurin soundi on varsin autenttinen.
– Kun aloin vääntää tällaista kamaa, viritin kitaran droppi-B:hen ja kytkin Boss HM-2 -pedaalin päälle. Vaihtoehtoja ei ollut, Tryggvason nauraa. – Ja voihan saakelin saakeli, miten mahtavalta tällaisten biisien kirjoittaminen tuntui. Väänsinpä sitten tarttuvia grooveriffejä tai nopeammin kaasuttelevaa kamaa, ilkikurinen ja pahaenteinen virne pysyi kasvoillani koko ajan.
– Olen saanut tehdä Sólstafirin puitteissa vuosien varrella kaikenlaista hiomattomasta black metalista tunnelmalliseen pop/rockiin, mutta crust punkin ja death metalin äärelle Sólstafir ei ole juurikaan eksynyt. Sellaiset riffit ja tunnelmat eivät yksinkertaisesti ole koskaan löytäneet paikkaansa Sólstafirin äänimaisemista, ja olen erittäin iloinen, että tämäkin luovuuteni puoli on nyt päässyt esille.
Kertoisitko hieman Bastarðurin sanoituksista?
– Nekin ovat aika lailla oma lukunsa. Kun kirjoitan Sólstafirille, tekstit ovat tyypillisesti hyvin henkilökohtaisia, spirituaalisia ja vaikeaselkoisia. Bastarðurin sanoitukset taas ovat Napalm Deathin, Rage Against the Machinen ja vastaavien innoittamia. Ajattelin, että kaiken maailman vihaisia anti-war- ja anti-government-tekstejä olisi hemmetin helppo tehdä, mutta ei se ihan niin vaivatonta ollutkaan. En siis olekaan niin täydellinen kuin luulin, hah hah!
Yllin kyllin ideoita
Entä mikä on Isafjørd? Se on Tryggvasonin ja Ragnar Zolbergin uusi projektiyhtye, jonka Hjartastjaki-debyyttialbumi ilmestyi joulukuun alussa Svart Recordsin julkaisemana.
– Niin vanhan ystäväni Ragnarin kuin minunkin isäni on kotoisin paikasta nimeltä Ísafjörður. Nimesimme yhtyeen sen seudun mukaan, Tryggvason kertoo.
– Olikohan vuosi 2017 tai 2018, kun olin käymässä Ísafjörðurissa ja Norjassa nykyään asuvalla Ragnarilla oli soolokeikka paikallisessa kuppilassa. Hän pyysi minua mukaan, ja aikomuksenamme oli soittaa muun muassa Neil Youngin biisejä. Epäröin ensin vahvasti, mutta Ragnar sai puhuttua minut ympäri. Se olikin sitten oikein kiva ilta ja duona esiintyminen tuntui hemmetin hauskalta.
– Seuraavaksi aloimme puhua, että voisimme tehdä jossain vaiheessa musiikkia yhdessä. Niin sitten kävikin. Jo vuonna 2019 lensin Osloon ja jatkoin siitä matkaa Ragnarin talolle keskelle metsää. Vietin siellä kahdeksan päivää, missä ajassa teimme Hjartastjaki-levyn alusta loppuun.
Nopeaa toimintaa.
– Emme olleet keskustelleet biiseistä lainkaan etukäteen, mutta meillä kummallakin oli yllin kyllin ideoita. Heräsimme joskus aamukahdeksan kulmilla ja aloimme työstää kappaletta nollapisteestä. Kun kahdeksan päivää oli mennyt, meillä oli kahdeksan biisiä nauhoitettuna, Tryggvason hymyilee.
– Itse asiassa ehdotin ensimmäisenä työpäivänä, että kirjoittaisimme tekstit ja purkittaisimme lauluosuudet vasta myöhemmin ja keskittyisimme tässä vaiheessa pelkkään säveltämiseen. Ragner puisteli päätään ja ilmoitti, että teemme kaiken saman tien. Selvä homma!
– Kuten tekemisen tahdista voi päätellä, yhteispeli sujui hienosti. Työskentely oli parhaimmillaan ihan uskomattoman siistiä. Onnistumme täydentämään toistemme musiikillisia ideoita ja jatkamaan lauseita kuin jokin vanha aviopari.
Omissa karvoissa
Kuulaalta Hjartastjaki-albumilta löytyy melodioita ja tunnelmia, jotka voisivat löytyä myös Sólstafirin albumilta.
– Olen samaa mieltä, ja niin sen pitää ollakin. En pääse karvoistani, enkä toki haluakaan. Kun alan tehdä musiikkia jonkun kanssa, se kuulostaa tietynlaiselta. En osaa tehdä yhtäkkiä biisejä kuten Glen Benton tai Glenn Danzig, vaikka niin haluaisinkin.
– Haluan silti painottaa, että Isafjørd ei ole mikään Sólstafirin kalpea veli- tai sisarpuoli. Se on itsenäinen projekti, joka toimii täysin omalla tavallaan.
Mistä Isafjørdin sanoitukset kertovat?
– Monet tekstit ammentavat islantilaisesta kansantarustosta ja myös omien vanhempiemme elämästä. Mukana on esimerkiksi tarinoita Islannin länsirannikon historiasta, sillä ne seudut ovat todella tylyjä, erityisesti talvella.
Mukana on myös englanninkielinen kappale Fjord of Hope.
– Mietimme aluksi, että kirjoitamme kaikki levyn tekstit englanniksi, mutta islannin kieli tuntui lopulta toimivan paremmin tällaisten tarinoiden kertomisessa. Pidän Fjord of Hopesta, mutta täytyy myöntää, että jos meillä olisi ollut vähän enemmän työskentelyaikaa, siihenkin olisi tehty islanninkielinen sanoitus.
Aiotko jatkaa yhteistyötä Ragnar Zolbergin kanssa?
– Ehdottomasti. Itse asiassa… tuskin maltan odottaa sitä! Tryggvason huudahtaa.
– Jos vaadit vastausta nyt, uskon meidän tekevän uuden levyn seuraavan kahden tai kolmen vuoden aikana. Aiomme soittaa myös keikkoja, mutta tarkemmat suunnitelmat ovat vielä täysin auki.
Entä sitten Bastarðurin tulevaisuus?
– Lisää on luvassa siltäkin suunnalta, sillä haluan ehdottomasti tehdä kakkoslevyn. Viisimiehiseksi livenä kasvanut bändi on jo esiintynyt Islannissa, ja ensi kesänä haluaisin soittaa keikkoja myös Manner-Euroopassa.
Satan’s Loss of Son -levyllä vierailee esimerkiksi Morgothissa aikoinaan laulanut Marc Grewe. Kenet haluaisit seuraavan Bastarður-kiekon tähtivieraaksi?
– Tietenkin Chris Reifertin, sillä Autopsy on maailman paras death metal -yhtye. Jos Reifert suostuu mukaan, voin kuolla onnellisena miehenä!
Julkaistu Infernossa 11/2022.