”En voinut sivuuttaa tilannetta ja jättää pentua heitteille” – Obituary-rumpali pelasti kissan hurrikaanilta

Kahdeksanviikkoinen kissapentu selvisi Irman kynsistä, kiitos Donald Tardyn.

Voimakas Irma-hurrikaani riehui syyskuun alussa Karibianmeren saarilla ja Yhdysvaltain kaakkoisosissa, erityisesti Floridassa, aiheuttaen yli 62 miljardin dollarin arvosta tuhoa ja vaatien nykytilastojen valossa 101 kuolonuhria, kaikista hylätyistä ja myrskyn armoille jätetyistä lemmikeistä puhumattakaan.

Onneksi kaikki eivät ole näin kovassydämisiä, vaan eläimiä myös pelastettiin – ja yksi näistä pelastajista on death metal -yhtye Obituaryn rumpali Donald Tardy. Revolver-lehti on julkaissut Tardyn (kuvassa toinen oikealta) kertomuksen siitä, miten tämä pelasti naapuritalon pihalle hylätynkissanpennun Irman kynsistä.

”Tarjosimme talon omistajille apua kissan kiinnisaamiseksi, mutta he olivat haluttomia. Koska he eivät välittäneet raasusta, kahdeksanviikkoisesta vauvasta, odottelin ansoineni kaksi tuntia, että tämä tulisi pois puskasta. Yön tullessa jouduin luovuttamaan ja palasin kotiin valmistautumaan myrskyyn. Mutta yöllä sängyssä maatessani tajusin, että jotain oli tehtävä pennun hyväksi”, Tardy kertoo.

Tardy palasi naapurin pihalle vain minuutteja ennen kuin Irma saavuttaisi naapuruston. Tardy löysi pennun pusikosta ja sai ajettua tämän pois pihatielle. Tässä vaiheessa rumpali huomasi kissan ontuvan pahasti takajalkojaan. Tardy sai lopulta loukkaantuneen kissan kiinni juuri kun sade ja tuuli yltyivät myrskyksi. Kissa toimitettiin rumpalin tuntemalle eläinlääkärille, joka joutui amputoimaan auton tai ihmisen runtelemaksi tulleen kissan hännän. Kissa kuitenkin selvisi ja päätyy rokottamisen ja kastroinnin jälkeen eläinkotiin etsimään uutta kotia.

”Ei kenties ollut kaikkein fiksuin tai turvallisin päätökseni lähteä ulos hurrikaanin aikana, mutta en voinut sivuuttaa tilannetta ja jättää pentua heitteille”, Tardy toteaa.