Vuonna 2008 perustettu kuopiolainen Project Silence julkaisee 9. syyskuuta kolmannen singlen ensi vuoden alkupuolelle kaavaillulta uutuuslevyltä.
Meillä onkin ilo ja kunnia julkaista Disease-niminen kappale kuunneltavaksi ennakkoon.
”Disease on poikkeuksellisesti hyvinkin henkilökohtainen kappale, ja se kertoo isoista menetyksistä ja niiden tuottamasta sisäisestä kamppailusta, joiden kanssa olen joutunut painimaan viimeisen parin vuoden aikana”, laulaja-kosketinsoittaja-ohjelmoija Delacroix kertoo.
”Vaikka kappale on sanoituksellisesti raskas, Disease on musiikillisesti levyn kevyimpiä biisejä, ja se sisältää paljon synthwave-henkisiä synamaalailuita yhdisteltynä elektro-industrial-tyylisiin koneisiin, edellisen Blood Moon -sinkun jalanjäljissä.”
”Ei olla kuitenkaan unohdettu tässäkään biisissä sitä rankempaa puolta, joten erinäisiä extreme metalin piirteitä löytyy.”