Ex-Michael Schenker Group -laulaja Jari Tiura keikoille sooloalbumin tiimoilta – kiertue korkataan FHMF Clubilla

Turun livetarjontaa elävöittävä klubi on saanut lisäksi uusia yhteistyökumppaneita.

20.03.2018

Muiden muassa Michael Schenker Groupista, Stargazerysta ja Masterstrokesta tuttu laulaja Jari Tiura julkaisee soolodebyyttinsä perjantaina 23. maaliskuuta ja lähtee julkaisun myötä myös kiertämään Suomea. Rundi korkataan Turussa 30. maaliskuuta kolmatta kertaa järjestettävässä FHMF Clubissa. Lauteille nousee lisäksi paikallinen Corona Skies.

Tiuran yhtyeessä musisoivat lisäksi kitaristit Jari Taunimaa (Dear Victims, Iron Mates) ja Matti Auerkallio (Manzana, Katra), basisti Marko Pukkila (Altaria) ja rumpali Tomi Ylönen (Manzana). Kiertue etenee avauskeikan jälkeen seuraavasti:

Tammikuussa aloittanut joka kuun viimeisenä perjantaina järjestettävä FHMF Club pyrkii elävöittämään Turun keikkatarjontaa hard rockin ja heavy metalin saralla. Klubi tarjoaa paitsi musiikkia myös esimerkiksi räätälöityjä pizza-annoksia. Lisää potkua tuo nyt FHMF Clubin uusi yhteistyökumppani Poppamies.

”Raskaampi musisointi on lajissaan parahinen lääke kaikkiin kaamos-ahistuksiin, anopin läksytyksiin, kovaäänisiin naapureihin ja ihan mihin vain rintaa pusertavaan harmistukseen. Musiikki tekee tästä meidän makrokosmoksesta aina hieman paremman, avarakatseisemman sekä voimaannuttavamman paikan. Me taas pyritään tuomaan asennetta ruoanlaittoon siinä missä musiikki tuo sitä elämään. Samalla polulla siis ollaan!” messuaa Poppamies Hot Shopin tirehtööri Mika Niemi.

Lisää luettavaa