Fallujah julkaisee uuden levyn yhtä jäsentä köyhempänä – ”Eroani ei ole helppo selittää”

Kitaristi lähti bändistä kaikessa hiljaisuudessa jo lähes vuosi sitten.

29.01.2019

Sanfranciscolainen teknistä death metalia tykittelevä Fallujah julkaisee 15. maaliskuuta uuden Undying Light -pitkäsoittonsa. Kyseessä on bändin ensimmäinen levy uuden laulajan Antonio Palermon kanssa. Palermo korvasi yhtyeestä kesällä 2017 kesken Euroopan-kiertueen lähteneen Alex Hofmannin.

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa kokoonpanomuutos tulevalla levyllä, vaan joukosta on myös poissa kitaristi Brian ”Deebs” James. Kitaristi vahvisti Instagram-julkaisussaan eronneensa bändistä kaikessa hiljaisuudessa jo lähes vuosi sitten eli viime maaliskuussa.

”Ensinnäkin pahoittelen sitä, että olen pitänyt ystäväni ja fanit pimennossa näin pitkään. Ymmärtänette kuitenkin tilanteen, varsinkin kun Alexin lähdöstä ei ollut kulunut kovin kauaa. Eroani ei ole helppo selittää, mutta se liittyy suurimmaksi osaksi taiteellisiin erimielisyyksiin sekä haluuni tavoitella muita elämäni tavoitteita”, James selventää.

”Tämä on minulle uusi alku, mutten koskaan lakkaa soittamasta ja tekemästä musiikkia. Suunnitelmissani on avata myöhemmin kuluvana vuonna studio Santa Rosaan ja tarjota äänitys sekä miksaus-/masterointipalveluita.”

Lisää luettavaa