Five Finger Death Punchin nokkamies sairaalaan

31.03.2016

Five Finger Death Punchin Australian-kiertue Black Sabbathin kanssa jää väliin laulaja Ivan Moodyn jouduttua sairaalahoitoon Denverissä. Soittamatta jäävät myös bändin kaksi omaa keikkaa Sydneyssä ja Melbournessa.

– On erittäin turhauttavaa, että FFDP ei pysty lämppäämään kovasti arvostamaansa Black Sabbathia heidän viimeisillä Australian-keikoillaan. Ivan ja koko bändi pyytää vilpittömästi anteeksi faneiltaan, Live Nationin promoottori kertoo.

Moodyn sairaalareissun syytä ei ole kerrottu julkisuuteen, joten internetin salapoliisit ovat ehtineet jo vetämään johtopäätöksensä miehen viimevuotisten tempauksien perusteella.

Oli miten oli, toivotaan, että Moody paranee pikaisesti keikkakuntoon.

Lisää luettavaa