Folk metalia ilman rajoja – haastattelussa Ensiferum

Ensiferum kuuluu kotimaisten folk metal -yhtyeiden eturiviin. Kuudennella albumillaan bändi on lähtenyt hakemaan rohkeasti entistä luonnonmukaisempaa ilmaisua.

25.03.2015

Ensiferumin pääbiisintekijä Markus Toivonen (kitara, puhdas laulu) ja yhtyeen rumpali Janne Parviainen istuvat Helsingissä ravintola Ilveksessä ja vaikuttavat tyytyväisiltä. Uusi levy One Man Army on valmis, ja luvassa on tiivistä kiertämistä ympäri maailmaa.

Vaikka levy ei ole vielä ilmestynyt, vuoden ensimmäiset keikat on itse asiassa jo soitettu, sillä bändi on palannut vastikään 70 000 Tons of Metal -risteilyltä, jolla bändi esitti folk metaliaan Karibian auringon alla jo kolmatta kertaa.

Uusi levy syntyi ilman suurempaa etukäteissuunnittelua.

– Luonnollisesti tavoitteena oli tehdä niin hyvä levy kuin mahdollista, ja ainakin itellä oli se fiilis, että matsku on tosi vahvaa, Parviainen aloittaa.

– Eihän me oikein ikinä varsinaisesti suunnitella mitään, mutta peruslähtökohta on se, että pitää yrittää tehdä parempaa ku aikasempi, Toivonen jatkaa.

Luomumpaa ilmaisua

Uusi albumi taltioitiin Astia-studioilla Lappeenrannassa tuottaja Anssi Kipon johdolla. Toivosen mukaan kyseessä oli levytysuran tähän mennessä antoisin, mutta samalla myös työläin sessio.

– Kipon kanssa oli siistiä tehdä hommaa, kun se otti itekin sen niin vakavasti. Se oli ihan uudenlainen kokemus.

– Joo, ehdottomasti tiukin albumisessio ikinä, Parviainen jatkaa. – Itsekin oon tehnyt yli parikymmentä levyä, mutta missään ei ole ollut niin paljon tätä, että soitetaan. Ei välttämättä sellasta varsinaista hieromista, mutta kaikki sai kyllä soittaa sydämensä kyllyydestä. Vaikka joku juttu olisi ollut kolmen oton jälkeen hyvä, vedettiin silti joku kolkyt kertaa lisää. Sillä meiningillä, että jos sieltä löytyisi vielä se erinomaistakin parempi otto. Ja usein se sitten löytyikin.

Tuottajan panos uudella levyllä oli suuri.

– Se puuttu paljon esimerkiksi laulusovituksiin ja ihan alusta loppuun yksittäisiin soundeihin, mitä me valittiin. Ei varsinaisesti enää biisirakenteisiin tai sävellyksiin, mutta oikeastaan kaikkeen muuhun, ja kaikessa muussa se myös kuuluu, Toivonen sanoo.

Päinvastoin kuin nykypäivän levyt yleensä, One Man Army on tehty vahvasti soittamalla, ei pienistä palasista kasaamalla.

– Siitä välittyy, että on haettu mahdollisimman pitkiä ottoja. Nykypäivänä meininki on, että jotain kitaroitakin äänitetään niin, että lopullinen raita voi koostua muutaman sekunnin pätkistä. Otetaan tosta toi yksi pätkä ja toi meni huonosti, korjataan sitä. Ei lähetty tekeen tilkkutäkkiä, vaan mieluummin niin, että soitetaan niin monta kertaa, että se menee hyvin. Rummuissakaan ei käytetty mitään sämplejä.

– Pahimmillaan se meininki on nykypäivänä sitä, että jopa kopioidaan samaa riffiä. Tossa ei ollut mitään sellasta. Rumpukaiutkin on kaikki tehty livenä, Toivonen sanoo.

– Nähtiin paljon vaivaa, että saadaan se kuulostaan hyvältä ilman että tarvii käyttää mitään vippaskonsteja, Parviainen jatkaa.

Oliko tällainen luomumpi lähestymistapa jonkinlainen kannanotto nykymeininkiä vastaan, vai kuulostaako musiikki vain näin paremmalta?

– Sekä että, miehet sanovat melkein yhteen ääneen.

– Varmaan tässä on se, että ei me hirveesti itekään digata semmosesta nykymeiningistä, sellasesta Pro Tools -hevistä, Parviainen lisää.

Junttidiskon kuningas

Edellisellä Unsung Heroes -albumilla (2012) kuultiin Vesa-Matti Loiria. Uuden levyn yllättävä tähtivieras taas on Frederik, jonka laulua kuullaan Two of Spades -kappaleella.

– Biisissä oli semmonen osuva kohta, ja sitten vaan mietittiin, että mikä siihen sopisi. Se oli vaan semmonen hullu idea jostain puuntakaa. Ei siinä sen ihmeellisempää. Sitten vaan puhelinsoittoa, ja se oli sillä sovittu, Toivonen kertoo.

– Tietenkin, jos biisissä on diskokohta, siihen pitää saada junttidiskon kuningas, ei mitään vähempää, Parviainen jatkaa.

Mielenkiintoinen veto levyllä on myös sen päätösraita, entisen Turisas-haitaristin Netta Skogin laulama Neito Pohjolan, jolla Ensiferum lähestyy iskelmällisiä sävyjä.

– Me pyöriteltiin sitä biisiä jossain ihan alkuperäsessä muodossaan joskus kauan sitten ja todettiin, ettei se oikein lähe perinteisenä Ensiferum-biisinä. Sitten vaan päätettiin tehdä siitä erikoisempi juna–rautalanka–iskelmä-kombo, mikä se nyt sitten onkaan. Todettiin heti, että se toimii niin paremmin, Toivonen sanoo.

Ihan jokainen metallibändi ei välttämättä ottaisi levylleen Vesku Loirin tai Frederikin kaltaisia hahmoja, tai päättäisi levyään biisillä, jonka voisi kuvitella kuulevansa radion iskelmäkanavalla. Tällaiset rohkeat ratkaisut osoittavat, että Ensiferum ei ole järin kiinnostunut rajoittamaan ilmaisuaan. Uusia musiikillisia ilmaisukeinoja saa ja pitääkin etsiä.

– Ei niitä rajoja ole oikeastaan koskaan ollut. Jos me keskenään päätetään, että tehdään jotain, niin sitten tehdään. Ei me välitetä, onko se joidenkin rajojen sisällä vai ei, Toivonen linjaa.

– Mua on aina ärsyttänyt sellanen asenne, että bändin pitäisi tehdä yhdenlaista musiikkia. Että kaikki harha-askeleet siitä on linjattomuutta ja pilaa kokonaisuuden. Onko se sitten parempi kokonaisuus, jos on kymmenen täysin toistaan muistuttavaa biisiä? Parviainen kysyy.

Uutta Ensiferumin taipaleella on myös levy-yhtiö. Kaikki bändin aikaisemmat levyt on julkaissut kotimainen Spinefarm, One Man Armyn pistää kuitenkin ulos klassinen metalliyhtiö Metal Blade.

– Meillä loppui sopimus Spinefarmin kanssa, ja ruvettiin etsimään uutta levy-yhtiötä. Me saatiin muutama hyvä vaihtoehto, ja Metal Bladestä tuli tunne, että se voisi olla se juttu. Oikeasti ekaa kertaa meillä on semmonen yhtiö, jolla on kaikki jakeluhommat ja muut ympäri maailman. Nyt sitten nähdään, mitä tuleman pitää, Toivonen sanoo.

Folkia vai ei?

Ensiferumin musiikki lasketaan usein folkmetalliksi. Etenkin ulkomailla suomalainen folk metal on käsite, jolle löytyy kannattajia. Markus Toivosella on termiin ristiriitainen suhde: yhtyeen musiikissa on toki folksävyjä, ja hän myöntää kuuntelevansa itsekin paljon folkmusiikkia, mutta luonnehdinta tuntuu silti hiukan turhan yksioikoiselta.

– En mä oikein haluaisi laittaa sitä mihinkään valmiiseen karsinaan, mutta jos johonkin on pakko, niin se on varmaan lähimpänä. Mutta kyllä meillä on elementtejä niin monesta eri jutusta, että ei sitä voi ihan suoraan niputtaa.

Folk metal ei tunnu olevan varsinaisesti mikään yhtenäinen genre, ainakaan siinä mielessä, että tyylilajia edustavat bändit kuulostaisivat samanlaisilta. Suomalaisella folk metalilla on varsin vähän yhteistä muualta maailmasta tulevan kanssa – onhan kansanmusiikkikin eri maissa erilaista –, ja erot tyylilajin edustajien välillä ovat Suomessakin suuret.

– Jos ajattelee vaikka meitä, Finntrollia, Turisasta ja Korpiklaania, niin kaikkihan tekee ihan erilaista musaa, Parviainen sanoo.

– Kaikkia yhdistää kumminkin jonkinmoiset kansanmusavaikutteet. Suomalaisilla bändeillä on varmaan yhdistävänä tekijänä ne samanlaiset juuret, niissä melodioissa on jotain tiettyä samaa, Toivonen jatkaa.

– Kyllähän kaikki edellä mainitut yhdistelee aika ilosesti erilaisia juttuja ympäri maailman. Onhan Ensiferumillakin aina ollut kaikenlaisia länkkärijuttuja, Parviainen päättää.

Ensiferum on musiikkibisneksen kehnosta tilanteesta huolimatta varsin onnekkaassa asemassa. Keikkaa riittää ympäri maailmaa ja folk metal tuo leivän pöytään.

– Sen verran tästä tienaa, että saadaan elanto, mutta ei tällä mitään huviloita tai urheiluautoja ostella. Jos me tehtäisiin musaa dollarinkuvat silmissä, niin tehtäisiin luultavasti aika erilaista musiikkia, Janne Parviainen päättää.

Haastattelu julkaistu Infernossa 2/2015.

Lisää luettavaa