Foo Fighters vihjailee uudesta musiikista – onko kyseessä kenties uusi albumi?

Vuosi 2020 on yhtyeen 25. juhlavuosi.

06.01.2020

Foo Fightersin jäsenet vihjailivat jo viime vuoden puolella julkisuudessa uuden albumin julkaisemisesta vuonna 2020. Nyt vihjailut uudesta musiikista näyttäisivät osoittautuvan todeksi, ainakin yhtyeen viimeaikaisten Instagram-päivitysten perusteella.

Yhtye on julkaissut tilillään useita äänitystouhuihin liittyviä kuvia ja videoita FF2020 ja FF25 -hashtageilla varustettuna. Vaikuttaisi siis, että uusi albumi, tai ainakin jotain uutta musiikkia, on yhtyeeltä tulossa.

FF25-tagi viittaa yhtyeen tänä vuonna viettämään 25-vuotisjuhlaan. Yhtyeen nimikkodebyytti Foo Fighters julkaistiin nimittäin 25 vuotta sitten, vuonna 1995.

Yhtye on viime aikoina julkaissut useita ep:eitä, jotka sisältävät esimerkiksi demoja ja livenauhoituksia. Ep:eistä viimeisin on 3. tammikuuta julkaistu 00959525. Voit kuunnella sen alta.

Lisää luettavaa