Kolmas levynne The Sadness of Time Passing on tunnelmiltaan odotetusti raskas. Löytyykö siltä jokin kantava teema?
– Sanoisin, että raskaus on enemmän musiikin sävyissä kuin koskaan aiemmin. Sävyt, tai pienet kokonaisuuden osaset ja yksityiskohdat, ovat tärkeässä roolissa. Käytimme isompaa skaalaa etenkin laulussa sekä erillistä naislaulajaa [Ana Carolina Skaret], joka osallistui levyntekoon Chilestä käsin, kitaristi-laulaja Anssi Mäkinen alustaa.
– Tematiikan keskiössä on aika, kuolevaisuus ja sen kokeminen sekä kaiken katoavaisuus ja muutos. Sanoitukset eivät ole aikajärjestyksessä, vaan enemmän pienoistarinoita ja välähdyksenomaisia hetkiä ison teeman sisällä; palapeli, josta jokainen voi koota omansa.
Edeltävästä …to Open the Passages in Dusk -levystä on vierähtänyt seitsemän vuotta. Vaikka välissä ilmestyi ep (As All Seasons Die, 2014), sävellysprosessi taisi olla tällä kertaa tavallista hitaampi?
– Kyllä. Riffimateriaali ja ensimmäinen luonnos albumista olivat valmiina suunnilleen kahden vuoden jälkeen, mutta päätin hajottaa sen pienempiin osiin ja rakentaa kaiken uudestaan lukuisia kertoja. Lopputuloksesta tuli enemmän kuin osiensa summa, ja olen siihen tyytyväinen. Prosessi oli tavallaan hyvin pitkä ja puuduttava, mutta sitäkin palkitsevampi.
Kiekko purkitettiin jo viime vuoden alussa. Miksi valmiin paketin julkaisu kesti näin kauan?
– Äänitimme ja miksasimme perinteisesti omin voimin, ja levy odotti valmiina, kunnes oikeanlainen levy-yhtiö löytyi pienen etsinnän jälkeen. Avantgarde Music on klassinen eurooppalainen yhtiö, jonka historiaan mahtuu vanhoja lempibändejäni kuten Thergothon, Mayhem, Decoryah, Monumentum, ja olin kuullut hyvää palautetta myös heidän viimeaikaisesta toiminnastaan.
– Aasian-levy-yhtiönä toimii vanha tuttu japanilainen Weird Truth, jonka kanssa olemme tehneet jo useamman levyn. Sikäläinen versio sisältää käännökset ja kommentaarit teksteihin ja tulee markkinoille vähän myöhemmin.
Hautajaisdoom on marginaalinen genre. Mikä ajaa näin synkän musiikin pariin, ja millaiset bändit ovat vaikuttaneet sinuun tässä lajityypissä eniten?
– Vaikka ulkomuoto on marginaalinen, itsetarkoituksellisen synkkä ja kalsea, se on toisaalta ainoita metallimusiikin yhä kehittyviä alalajeja. Maailmanlaajuisesti löytyy kourallinen bändejä ja tekijöitä, joista monen musiikilliset juuret linkittyvät Suomeen.
– Minuun ovat vaikuttaneet eniten suomalaiset Skepticism ja Thergothon, mutta myös esimerkiksi australialainen Mournful Congregation ja amerikkalainen Bell Witch, joiden soundista kuuluvat samat perinteet.
– Koen, että skenen pienuudesta johtuen funeral doomissa on vielä vanhaa taikaa, jota metallimusiikissa oli 90-luvulla: synkkyyttä, henkilökohtaisuutta ja ennen kaikkea omaperäistä tunnelmaa.
Funeral doom linkittyy vahvasti kuolemaan. Uskotko, että kuoleman jälkeen on elämää?
– Uskon, että on vain suuri kosminen tyhjyys, jonka lopullinen raja on aina käsityskykymme ulkopuolella. Siksi olemme tuomittuja uskomaan, että kuolemaa ei jollain tavalla ole. Ajatus tyhjyydestä on liikaa monelle ihmiselle ja mahdoton hyväksyä varsinkin länsimaisessa kulttuurissa.
– Pidän itse hetkellisyyden ja katoavaisuuden ajatuksesta sekä siitä, että joidenkin asioiden parissa tarjoutuu mahdollisuus pysähtyä ja antaa ajan kulua. Kuoleman mysteeri lävistää kaikkea olemassaoloamme, se on raskas ja saavuttamaton, mutta toisaalta luonnollinen ja kauniskin asia.
Julkaistu Infernossa 9/2019.